EPARI
13.4.2022
Lukijoolta-mielipiteet saavat olla maksimissaan 2000 merkkiä. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaisemansa mielipidetekstin.
Mielipide voidaan julkaista nimimerkillä. Lähettäjän nimen on oltava toimituksen tiedossa.
23
Kolumni
Oman elämänsä soittolista
S
ain hiljattain pyynnön tulla soittamaan minulle
tärkeitä kappaleita paikallisen kulttuurikeskuksen tapahtumapäivään. Kestoajaksi määriteltiin
tunti.
Miten ahdata kuuteenkymmeneen minuuttiin itselle merkittävä musiikki? Eihän siinä
ajassa pääse paljon kahdeksankymmentälukua pidemmälle.
Miten mahduttaa mukaan esimerkiksi menneiden parisuhteiden huiput ja laaksot? Kappaleet, jotka ovat tahdittaneet
kulloisenkin elämänvaiheen
äänimaisemaa.
Sukelsin Spotifyn uumeniin. Oma muisti tarjoili
kappaleita sieltä täältä, mutta
niitä makustellessa monikaan ei tuntunut enää niin
tärkeältä. Liikuttiko kappale
oikeasti sisältä jotakin, jota se
oli liikuttanut kauan sitten?
Luotaus eri vuosikymmenten
soittolistoihin vei nostalgiamatkalle, joka toi mukanaan haikeutta sekä iloa, mutta lähes
salakavalasti alkoi hahmottumaan myös oman elämäni musiikillinen punainen lanka.
Yllätyksekseni parisuhdebiisit ja erojen voimaviisut saivat
väistyä listalta. Lista tiivistyi ja kirkastui. Listalle päätyneisiin kappaleisiin liittyi usein toki toinen ihminen tai ihmisiä.
Muistot kuljettivat c-kasettien äänitystalkoisiin koulukavereiden kanssa, baarityökesään amerikkalaisen sotilastukikohdan kupeessa, ensimmäiseen kimppakämppään
Helsingin Mannerheimintiellä, yhteistyössä synnytettyyn
teatteri-ihmeeseen maakuntateatterissa. Muistiini vilisti
ihmisiä, jotka olivat tärkeitä juuri kulloisessakin elämänvaiheessa.
Mitä sitten soi listallani? Alun ja lopun mahtuu tässä
kolumnissa avaamaan. Ensimmäisenä soi Sammy Babitzinin Da-Daa Da-Daa. Tämä jo edesmenneen äitini ja
minun yhteinen saunalaulu, raikasi 70-luvun lähiön taloyhtiön saunanlauteilla aina lauantai-iltaisin. Viimeisenä
soi Lou Reedin Perfect Day. Koska elämän täydelliset
päivät syntyvät usein lähes vahingossa. Mutta harvoin
yksin. Im glad I spent it with you.
Mitä kappaleita tulee päätymään elämän soittolistalle tästä ajasta? Kenties kappaleita tiukkojen kokoontumisrajoitusten lomassa järjestettyjen keikkojen annista?
Jotain tältä keväältä, kun elämä jälleen avautui? Mielenkiinnolla odotan sitä tulevaisuuden päivää, jolloin päätän
sukeltaa siihen outoon ajanjaksoon silloin kaksikymmentäluvun alussa.
Kirjoittaja harmittelee, että ampumaradat sijaitsevat usein kaukana asutuksesta eikä siksi esimerkiksi nuorilla ole
mahdollisuutta harrastaa lajia omin
päin. ARKISTOKUVA EETU SILLANPÄÄ
Parisuhdebiisit
ja erojen voimaviisut saivat
väistyä listalta.
Harjoituspaikkojen puute
rajoittaa ampumisharrastusta
Viime aikojen tapahtumat
Euroopassa ovat lisänneet
tavallisten kansalaisten
kiinnostusta vapaaehtoiseen
maanpuolustustoimintaan,
erityisesti ampumaharjoittelua ja -harrastuksia kohtaan.
Kuitenkin yksi monista
käytännön ongelmista edellä
mainittujen suhteen on harjoittelupaikkojen puute. Asia
nostettiin esille esimerkiksi
eduskunnan kyselytunnilla 7.
huhtikuuta.
Itse ampumalajien harrastajia tai aloittamista harkinneita tieto tuskin yllättänee.
Tilanne on kuitenkin se,
että ampumaratoja on suljettu
viimeisimpinä vuosikymmeninä lähes puolitoista tuhatta
ympäri Suomea. Harjoittelu-
Lukijoolta
Onnestain on puolet sinun?
kaikkia tutustumaan ihmisoikeuksiin laajemminkin.
Allekirjoitan senkin, ettei
keneltäkään voi olla pois
naapurin kokema onnellisuus
parisuhteessa. Vai olemmeko me suomalaiset myös
seksuaalisuuden suuntautuneisuudessa niin pitelemättömän
naapurikateita?
Takavuosina laulussa
mainittiin, että onnestain on
puolet sinun. Siinä ei mainittu
ketään muita kuin itse kunkin
oma elämänkumppani. Ja niin
on hyvä.
Ralf Henriksson
Eparin digilukija, Ikaalinen
Miettikää ennen ikuista kuvaa
Voi hyvää päivää noiden
leimojen kanssa. Entistä
nuoremmat näköjään antaa
ottaa aina vaan peittävämmät
ja isommat tatuoinnit ihoonsa.
Koko elämän mittainen kuva
nahalla, kannattaako? Vaikka
valinta on sinun, niin mieti
kaksi kertaa, ennen kuin lähdet leimauttamaan itseäsi.
vähintään valvotun ampumaradan, puhumattakaan esim.
turvallisuuskursseista.
Soveltuvien ampumaratojen puute lähialueella
nykyisten aselakien puitteissa
tekee ampumatoiminnan
suhteettoman vaikeaksi lakeja
kunnioittavalta kansalaiselta.
Ehdottaisin, että kaupungin
lähialueelle eli polkupyöräetäisyydelle perustettaisiin
kattava rata/ampumakeskus,
jossa olisi edes osa-aikainen
miehitys tai henkilökunta
toiminnan edistämiseksi
esimerkiksi koulutuksen ja
välinevuokrauksen osalta.
Anton Yymi
Koiran kanssa saa kävellä
joko vasemmalla tai oikealla
Annukka Heinämäki
markkinointipäällikkö, Selmu ry
Eparin pääkirjoituksessa 6.4.
käsiteltiin käräjäoikeuden Päivi
Räsänen -keissiä ja siitä kumpuavia kansalaismielipiteitä.
Tervehdin tyytyväisenä
suvaitsevaista kantaa jokaisen
perusoikeudesta määrittää
oma seksuaalinen suuntautuneisuutensa. Suosittelen
paikat parhaissakin tapauksissa ovat usein pitkien matkojen päässä naapurikunnan
korvessa.
Näin myös Seinäjoella, jossa lähimmät harjoittelupaikat
muun muassa niin sanotuille
täyskaliipperisille pitkäpiippuisille ovat siirtyneet Ylistaron
Järvirantaan sekä Peräseinäjoki-Jalasjärvi-akselille.
Käytännössä tämä sulkee
ampumaharrastuksen mahdollisuuden pois monilta, kun
lähiseuduilta ei löydy saavutettavia harrastuspaikkoja.
Tähän lisäksi vielä se, että
harrastevälineen eli aseen
hankinta vaatii usein harrastuneisuuden todistamisen
todeksi todettavalla ampumapäiväkirjalla, mikä taas vaatii
Tiedän, miten moni on katunut jälkeenpäin ja sitten on
jo myöhäistä surra läikkynyttä
maitoa.
Läheltä seurannut
Joku kirjoitti viime viikon
lehdessä Ruusut ja risut
-palstalla, että jalankulkijan
pitäisi kulkea koiran kanssa
tien oikealla puolella.
Varmistin koiran kanssa kävelyn Liikenneturvan sivuilta:
Koiran tai muun lemmikin
kanssa kävellessä on liikuttava ennakoivasti ja muu liikenne huomioiden. Yhdistetyllä
pyörätiellä ja jalkakäytävällä
voi lemmikin kanssa liikkua
kummassa reunassa tahansa.
Yleensä koiranulkoiluttaja pyrkii pitämään koiran ei-autonpuoleisessa reunassa.
Maanteillä jalan liikkuvan paikka on vasemmassa
reunassa joko pientareella tai
mahdollisimman lähellä piennarta. Siellä usein turvallisinta
olisi kuljettaa koiraa pientareen puolella.
Kun olet ohittamassa koirakkoa tai muuta lemmikkiä,
varmistu hyvissä ajoin siitä,
että sinut havaitaan. Pyöräilijänä, rullaluistelijana tai
potkulautailijana on erityisen
tärkeää varmistua, että et yllätä muita tielläliikkujia. Käytä
Kirjoittaja muistuttaa, että yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä voi lemmikin kanssa liikkua kummassa reunassa tahansa.
KUVA LIIKENNETURVA/NINA MÖNKKÖNEN
äänimerkkiä tai omaa ääntäsi
riittävän ajoissa, ja hiljennä.
Säikähtäessään koira voi
syöksyä kohti ohittajaa, joten
turvallisin ohitus tapahtuu
niin, että molemmat osapuolet ovat havainneet toisensa
riittävän ajoissa. Koiran taluttaja ehtii tiivistämään myös
otettaan, ja varmistuu näin
itsekin, että se on varmasti
hallinnassa.
Pienikokoisen lemmikin
taluttaja saattaa myös haluta
nostaa lemmikkinsä syliin.
Kun ennakoimme kohtaamisia, se tekee ohittamisesta
miellyttävämmän kokemuksen kaikille.
Joustava käyttäytyminen
liikenteessä on turvaksi meille
kaikille.
Joustavuutta liikenteeseen
Ota opiksi: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää pääsiäisestä sivu 10 13.4.2022 N:o 15 www.epari.fi 8 Jokainen meistä jättää ekologisen kädenjälkensä yläkoulun ympäristöviikko saa ajattelemaan kulutusta PALKITTU 2021 KAUPUNKILEHTI Fressin puhtaat tilat, kattavat hygieniatoimenpiteet ja fiks
02 EPARI 13.4.2022 Elämän verran tarinoita tässä niistä muutama Unet heijastavat sitä maailmaa, mikä mielessä on. Nyt vaivaavista sotaunista voi päästä ainakin osittain eroon. Oman mielikuvaston muuttaminen vaikka kirjaa lukemalla tai ihan muihin asioihin eläytymällä voi jo rauhoittaa unia. Aivot
EPARI 13.4.2022 03
04 EPARI 13.4.2022 Uutisia, ihmisiä ja ilmiöitä lakeuksilta Kesänopeuksiin siirtyminen alkaa alueella tänään Vastaanottokeskus saatiin pyörimään hyvällä yhteistyöllä KESÄNOPEUKSIIN siirtyminen alkaa keskiviikkona 13. huhtikuuta. Sen myötä maanteiden nopeusrajoitus palautuu 80 kilometristä 100 k
EPARI 13.4.2022 Koronakuolemia lähes päivittäin Etelä-Pohjanmaalla KORONATILANNE jatkuu EteläPohjanmaalla aiempien viikkojen kaltaisena. Sairaalahoidon tarve on suurta sekä keskussairaalassa että terveyskeskusten vuodeosastoilla. Etelä-Pohjanmaalla on todettu koko pandemia-aikana yhteensä 100 koron
06 EPARI 13.4.2022 Uutisia Mitä nuorille 50 000 eurolla? Seinäjoen asukkaat voivat päättää, millä tavalla kaupungin budjetista käytetään 50 000 euroa. Teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi. Näin äänestät Äänestysaika päättyy 1.5. Äänestäminen on mahdollista seinäjokelaisille meidan. seinajo
Avoinna ark. 9-20 la 9-18 su 11-1807 Avoinna Pääsiäisenä Vincinni Vincinni KAKUT PYÖREÄT KAKUT 400g 300-400g erilaisia 1€ Smarties PASTILLI 1€ Auran KURKKUMAJONEESI 200g (5,00e/kg) 1€ Marabou Malaco lätkäliiga 24-30g l 3 kpl MUFFINIT 1€ SUKLAAPATUKAT 4x34g/136g Elonen tuplasukla
08 EPARI 13.4.2022 Epari alueensa paikallisin Nuoret kirjaamassa ympäristölupauksiaan koulun ikkunaan. K UVAT: TAINA RANTA-MAUNUS Jokainen jättää tänne kädenjäljen Seinäjoki TERO HAUTAMÄKI K un astuu Seinäjoen lyseon pääaulaan, katse kiinnittyy nopeasti ikkunoissa kuultaviin kädenjälkiin. Ko
EPARI 13.4.2022 09 TARJOUKSET VOIMASSA IDEAPARKIN CITYMARKETISSA TO-SU. Ideaparkin jättivalikoimista! K-CITYMARKET SEINÄJOKI IDEAPARK KCM-Lihamestarin KCM-Kalamestarin SAVUSTETTU MERILOHIFILEE 17 14 8.- 2 VIHREÄ JA TUMMA RYPÄLE 500g 4.- 6 Naturel tai maustettu. Suomi. 95 PKT KG KG
10 EPARI 13.4.2022 Iloista pääsiäistä! Pääsiäinen kuljettaa surusta iloon Mistä pääsiäisen perinteet kertovat? Rairuoho: R airuoho symboloi uutta alkua ja juhlistaa kevään tuloa. Tämä voidaan yhdistää pääsiäisen ylösnousemukseen, mutta ruohon kasvattaminen pohjautuu vanhoihin pakanaperinteisiin.
EPARI 13.4.2022 Päivölä AIKASI ARVOINEN KAUPPA Tarjoukset voimassa KE-SU 13.-17.4.2022, ellei toisin mainita K-Citymarket Päivölässä. Avaamme kauppamme ma-pe klo 7.00, tervetuloa! ERÄ K-Citymarket Päivölä on pääsiäisesi arvoinen kauppa. Meidän ammattitaitoisilta liha- ja kalamestareiltamme saa
12 EPARI 13.4.2022 Kaikkea hyvää PASSION HERKUT PÄÄSIÄISEEN PALVELUTISKILTÄ Kolumbia 8,90/kg Hass AVOKADO KE-LA 13.-16.4. 500 g (3,98/kg) Espanja 1,99/pss Meillä tehty LOHIMEDALJONGIT GRAAVILOHI 26,90/kg JUHLA MOKKA 400-500 g (10,00-12,50/kg) yks. 6,29 (12,58-15,73/kg) rajoitus
pääsiäiseen 3 95 TULPPAANI 10 kpl/nippu Iittala Sarpaneva PATA PUUKAHVALLA 139 uuniin, toimii myös kaikilla liesillä vetoisuus 3 l v (169,00) kpl KOTIMAINEN HELMILILJA 12 cm ruukku yksittäin 2,60 6,50 4 kpl /pkt Iittala Essence 00 kpl 3 KPL VALKO- JA PUNAVIINILASI valkoviinil
EPARI 14 13.4.2022 Epari - alueensa paikallisin KN Work Oy kiinteistöjen pihojen harjaukset nurmenleikkuutyöt ruohonleikkureiden huollot ja korjaukset polkupyörien ja rollaattoreiden korjaukset pienkoneiden huollot ja korjaukset autojen katsastukset/remontit Tarvittaessa haemme korjattavan la
EPARI 13.4.2022 15 me Palvelem 17.4. ja iäispv. su ioloajoin s ä ä p . 1 ., .4 u a k . 15 pitkäperj a 18.4. sunnuntain ti m . ispv ormaalis 2. pääsiä ina 16.4. n ta n a u la pääsiäis n e n i ä i s ä ä P ke-SU ETU Hätälä Merilohifilee D-leikkuu, Norja on ruokaa 1490 KG ke-SU ETU ke-SU ETU k
16 EPARI 13.4.2022 ti-ma 12.-18.4. Ruokaprismasta kotitalouksille niin kauan kuin tuotteita riittää Kaikkea PÄÄSIÄISEEN. TI-MA ETU erä Snellman TI-MA ETU Erä Valio Naudan entrecôtepihvifilee Suomi 16 TI-MA ETU Erä Kariniemen Varraspalat fileestä 4 300 g (16,63/kg) 4 99 kg TI-MA ETU Erä
ä EPARI 13.4.2022 Pääsiäisruukkuistutus Tete narsissi ja keraaminen ruukku 11 cm 4 99 Leikkonarsissi 3 20 kpl nippu 69 Kotimaista Briadal Crown Perunanarsissi 2 98 Kaikkea pyöräilyyn. a suljettu Narsissi 3 kpl (yksittäin 1,79) 5 3 9 kpl nippu 00 89 Tilantarpeeseen. Hamax Kiss
18 EPARI 13.4.2022 t u n u t s i d u U ! . 4 . 3 1 e k a a e k au House Arman Sohvasetti 5 osainen, teräsrunko. Setti sisältää kaksi tuolia, sohvan ja kaksi lasipintaista pöytää, setti sis. istuinpehmusteet 699 00 Silvertree Delta Kaasugrilli Kokonaisteho 10,5 kW. 3 rosteripoltinta x 3,5 kW
EPARI 13.4.2022 19 Halki, poikki, katki ja pinoon Jonsered GT 2128 Ruohotrimmeri Jonsered BC2128 Ruohotrimmeri/ kevyt raivuri NYT E RÄ! Mukana valjaat, ruohoterä ja puoliautomaattinen siimapää. norm. 349,- 290 NYT E RÄ! norm. 219,- 169 00 00 Jonsered CC 2245 Raivaussaha MTD Smart 46 S
20 EPARI 13.4.2022 Epari alueensa paikallisin KAUPPAKESKUS Trulleilla on syytä hymyyn, kun kahvipannu täyttyy herkuista. ARKISTOKUVA ANNA KOIVISTO Pääsiäisviikolla palvelemme: ma-to 8-20 pe 15.4. 10-18 la 8-18 su suljettu ma 18.4. 10-18 Aurinkoista pääsiäistä! Varovasti saa virpoa Etelä-Pohjan
EPARI 13.4.2022 Yrittäjä, tehdään porukalla KOMIAMPAA KIERTOTALOUTTA! Kiertotalous on piirun verran parempaa jätehuoltoa. Ja puhdas ympäristö arvokkainta, mitä meillä on. Me Lassila & Tikanojalla teemme näiden eteen joka päivä hartiavoimin töitä. Myös täällä Etelä-Pohjanmaalla porukalla, joka tun
22 EPARI 13.4.2022 Sana on vapaa Toimitus pidättää itsellään oikeuden valita julkaistavat palautteet journalistisin perustein. Palautteen lähettäjän yhteystiedot on oltava toimituksen tiedossa. Palautteet julkaistaan nimimerkillä. Palvelu on maksuton. Kolumni Ruusut Kevään kaverit K evään koi
EPARI 13.4.2022 Lukijoolta-mielipiteet saavat olla maksimissaan 2000 merkkiä. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaisemansa mielipidetekstin. Mielipide voidaan julkaista nimimerkillä. Lähettäjän nimen on oltava toimituksen tiedossa. 23 Kolumni Oman elämänsä soittolista S ain hiljattain pyynn
24 EPARI 13.4.2022 Tapahtumia ja menoja Jurvassa tehty shamaanirumpu soi pian maailman valkokankailla Juha Järvisen ja elokuvantekijöiden tiet ristesivät netissä. Jurva JARMO PANULA J urvalaistaiteilija Juha Järvisen tekemiä shamaanirumpuja näkyy pian ensi-iltansa saavassa elokuvassa The Northm
Tapahtumia ja menoja Aseena pelko, ei lihakset Leffassa N Menot Enintään 250 merkkiä. Liitä mukaan yhteystietosi. Toimitus pidättää itsellään oikeuden lyhentää / valita julkaistavat menovinkit. Menovinkkejä kootaan viikoittain. Vinkkejä ei toisteta. Tapahtumat Tamara Piilola Taiteilijatapaaminen
26 EPARI 13.4.2022 Epari alueensa paikallisin Lionsit luovuttivat nalleja lapsipotilaiden hyväksi Seinäjoki TERO HAUTAMÄKI K oronapandemian myötä lapsipotilaiden määrä Y-talon yhteispäivystyksessä on lisääntynyt. Joskus pitkäkin odottaminen sekä sairaalassa tehtävät toimenpiteet voivat pelottaa
Seurakunta tiedottaa Pitkäperjantain messua seuraa Palefacen konsertti Nurmossa Kolmikymppiset ovat kunniavieraita pitkäperjantain konsertissa. Nuorisotyönohjaaja Jani Kela kertoo, että pitkäperjantain messu on pelkistetty ja napakka. Seinäjoki TOIMITUS S eurakunta kutsuu 30 vuotta täyttävät se
28 EPARI 13.4.2022 PARTURI-KAMPAAMO Epari alueensa paikallisin New Style Päivi Luoma SJK Akatemia jatkaa cupissa 0400 664 242 Kalevankatu 14, Seinäjoki www.timma.fi/newstylepaivi www.paivinewstyle.fi Av. ma, ke, pe 10-17, ti ja to 11-18 Palvelen yhtä asiakasta kerrallaan, hygienia ja riskir
Epari - alueensa paikallisin EPARI 13.4.2022 29 Vielä ehdit tilata kampanjahinnalla! SUPERVAKAA VALOKUITU kotiisi nyt varsin edullisesti hintaan 0€ Salla Honkanen, Lauri Kotamäki ja Katariina Ristimäki tuovat Eskarifestarit kolmen kunnan lasten iloksi. KUVA KATARIINA VESTERGÅRD Eskarifestarit
30 EPARI 13.4.2022 Täältä löytyy apu lähes kaikkeen kannattaa lukea tarkkaan! Älä aja, jos et näe eteesi Aurinko on odotettu vieras, mutta voi aiheuttaa vaaratilanteita tien päällä. Kodin ikkunoiden lisäksi kannattaa pestä myös auton lasit. kannattaa tarkistaa säännöllisin väliajoin, jotta ne o
EPARI 13.4.2022 Autohuolto, jossa on jiitä. PERIKUNNAT HUOM! Pyöriikö pihassasi romuautoja, -koneita, -metallia, akkuja? K. Salovaara 0400-564725 Ostamme tarpeettoman autosi, maatalouskoneet, akut ym. metallit romuksi. Romutettavasta autosta saat romutustodistuksen. Noudamme tietenkin ilmaiseks
32 EPARI 13.4.2022 Ruoan verkkokauppa, KIERTÄVÄ S-PANKKINEUVOJA PAIKALLA AJANVARAUKSELLA KLO 10-18. josta voit tilata helposti ja kätevästi tuotteita. PINGVIINI ti 19.4. JALASJÄRVEN S-MARKETISSA p. 010 7646 440 ke 20.4. KURIKAN S-MARKETISSA p. 010 7646 600 to 28.4. PERÄSEINÄJOEN S-MARKETISSA p