26
EPARI
13.4.2022
Epari alueensa paikallisin
Lionsit luovuttivat nalleja
lapsipotilaiden hyväksi
Seinäjoki
TERO HAUTAMÄKI
K
oronapandemian
myötä
lapsipotilaiden määrä Y-talon
yhteispäivystyksessä on lisääntynyt.
Joskus pitkäkin odottaminen sekä sairaalassa tehtävät
toimenpiteet voivat pelottaa
pikkupotilaita.
Hoitohenkilökunta
on
tuonut ilmi, kuinka mukava
olisi voida muistaa lapsia
pienellä lahjalla, jotta sairaalakäynnistä jäisi parempi
mieli.
Lionsklubi
Nurmo/Lakeus kuuli toiveesta ja päätti
vastata tarpeeseen saman
tien. Viime viikolla yhdistys
luovutti yhteispäivystykseen
sata pikkunallea lapsipotilaita varten.
Sairaalan puolesta lahjoituksen vastaanottivat perushoitaja Maria Viitasaari, vs.
osastonhoitaja Laura Ojanperä sekä osastonylilääkäri
Jari Nyrhilä.
Nallet kävivät luovuttamassa Lions Club Nurmo/
Lakeuden edustajat Kari
Peltonen ja Esko Vaismaa.
Klubimme on kuluneellakin kaudella avustanut
monenlaisia tahoja, heidän
joukossaan muiden muassa
Suomeen viime viikkoina
tulleita Ukrainan pakolaisia,
Esko Vaismaa kertoo.
Tämä sairaalassa käynti
ja pienten nallejen luovutus
oli monien avustusten joukossa jollakin tavalla hyvin
suloinen tapaus, hän kuvailee.
Lapset ja lasten asiat
ovat aina tärkeitä.
Kuvassa Maria Viitasaari (vas.), Laura Ojanperä, Jari Nyrhilä, Esko
Vaismaa ja Kari Peltonen. KUVA ANNA LINDHOLM
Jani Nurmenniemi näyttää mallia
kahvakuulan vahvimmasta kilpailumuodostaan, yhden käden rinnallevetotyönnöstä. Vauhtia haetaan jaloilla ja kuula
nostetaan koukussa olevien jalkojen
välistä ylös rinnalle. KUVA TANJA KORPELA
Nurmenniemi vuoden urheilija
SEINÄJOKI. Työväen urheiliiton Pohjanmaan piiri on
valinnut vuoden urheilijaksi
Lapuan Ponnistuksen Jani
Nurmenniemen. Hän voitti
kuluneella kaudella kolme
EM-kultaa ja yhden hopean
kahvakuulassa.
Samassa juhlassa luovutettiin
elämäntyö-palkinto
Pekka Mäntyselle, joka
tunnetaan vuosikymmenten
takaa Lapuan Ponnistuksen
tärkeänä taustavoimana.
Vuoden nuorena urheili-
jana palkittiin shakkitaituri
Sara-Olivia Sippola Kurikan
Visan T14-ikäluokasta.
Vuoden
seuratoimijana
muistettiin Jarkko Tenkulaa
Seinäjoen Sisusta. Mr. Sisuna
tunnettu Tenkula on tuttu
näky erilaisilla urheiluareenoilla. Tänä keväänä hänet
on nähty muun muassa liikuttamassa nuoria koulujen
yhteydessä toimivilla harkkukerhoilla.
Veteraaniurheilijan
palkinnon vastaanotti Kokkolan
Jymyn kaksinkertainen maailmanmestari ja SE-tuloksen
punnertanut Tiina Voho.
Vuoden
valmentajaksi
valittiin samaisen seuran ja
koko nostajajoukon isä,
Mats Finne. Hänet valittiin
myös voimanostoliiton vuoden valmentajaksi. Vuoden
seurana palkittiin Ykspihlajan Reima.
Piirikokous esitti myös
huolensa Venäjän hyökkäyksestä aiheutuvista haasteista
Ukrainassa sekä Eurooppaan
ja Suomeen suuntautuvasta
pakolaisvirrasta.
Toivomuksena esitettiin,
että urheiluseurat pitäisivät
ovensa auki matalalla kynnyksellä Suomeen tulleille
pakolaisille ja tarjoaisivat
heille turvallisen paikan harrastaa.
Ainakin Lapuan Ponnistus
ja Vaasan Toverit ovat päättäneet tarjota täksi kaudeksi
ilmaisen harrastuksen sotaa
pakoon lähteneille lapsille ja
nuorille.
Yksityis-
hammaslääkärit
palvelevat Sinua
Erikoishammasteknikko
Kirsi Raunio
050 3030 871
Lahdensuo Antti
Valtionkatu 2 Asema-Center
puh. 044 530 2281
Ilmainen hammas-
proteesien tarkastus
- Hammasprotetiikkaa
jo vuodesta 1999 -
Kalevankatu 12bD2, 2krs
SEINÄJOKI (Hissitalo)
Ropponen Jukka
puh. 0500 890 005
Keponkatu 36, Seinäjoki
Koskitie 4, Koskenkorva
Sami Paasimäki
Vapaudentie 62
puh. 0400 440 164
Maakunnankatu 3
Ajanvaraus:
www.seinajoenhelmident.fi
P. 06 423 4600
Ahusalu Merike
Hankaanpää Paula
Lautamaja Joona
Suuhygienistit
Valli Ari
Matti Visannin kuja 15
puh. 06 414 5232
SEINÄJOEN
HELMIDENT
EPARI
ETELÄPOHJANMAA
Viitala Salla
Kantola Noora
HAMMAS
MEHILÄINEN
Keskuskatu 9 p. 010 273 8000
Hammaslääkärit:
Sari Rinta-Valkama
Meillä
Jukka Haapajärvi
Simo Laitinen
tehdään myös
Hanna Myllyniemi
NUKUTUSSuuhygienistit:
HAMMASSuvi Elgbacka
HOITOA!
Maarit Hovila
Erikoishammaslääkärit:
Mathias Grön, oikomishoidon
erikoishammaslääkäri
Jarmo Lehtimäki, suu- ja leukasairauksien erikoishammaslääkäri
Martti Väänänen, iensairauksien
erikoishammaslääkäri
Juuso Arponen, protetiikan
erikoishammaslääkäri
Nettiajanvaraus: www.hammasmehilainen.fi
ORAL
Kauppakatu 1
Puh. 010 400 3430
Riitta Hautala
Kari Lahdensuo
Taru Aro
Liisa Hanka
Kirsi Heinonen
Johanna Nelimarkka
Suu- ja leukakirurgi:
Jarmo Lehtimäki
Oikojat:
Ulla Isokotamäki
Iiro Koski
Parodontologi:
Jussi Leppilahti
Suuhygienistit:
Satu Ranta
Johanna Rinne-Laturi
TERVEYSTALO SEINÄJOKI,
HAMMASLÄÄKÄRIPALVELUT.
Kauppakatu 23, 60100 Seinäjoki.
Ajanvaraus p. 030 6000 (24/7) ja
osoitteessa www.terveystalo.com
TERVEYSTALO SEINÄJOKI,
Hammaslääkärit:
HAMMASLÄÄKÄRIPALVELUT.
Roope
Hirvikangas
Sanna-Kaisa Koski
NUKUTUSLiinaKauppakatu
Nommeots
23, 60100 Seinäjoki.
HAMMASHenna
Rajakorpi
Ajanvaraus
p. 030 6000 (24/7) ja
HOITO
osoitteessa www.terveystalo.com
Esa Hautala
Erikoishammaslääkärit:
Hammaslääkäri Esa Hautala
Kaisa
KarjalainenTerri
(Iensairaudet)
Hammaslääkäri
Ots
Hammaslääkäri
Raivio
Seppo
Niemi (Suu-Kari
ja leukakirurgia)
Erikoishammaslääkäri,
Jaakko
Paunonen (Suu- ja leukakirurgia)
iensairaudet Kaisa Karjalainen
Suuhygienistit:
Suu- ja leukakirurgi
Seppo Niemi
Marianna
Lehto
Suuhygienisti
Marianna Lehto
Anniina
Honkala
PIHLAJALINNA
HAMMASKLINIKKA
Keskuskatu 5
p. 010 312 194
Nettiajanvaraus:
www.pihlajalinna.fi
Antti-Ville Alkula
Simo Laitinen
Nina Pahkala
Suu- ja leukakirurgia
Nina Bergkulla
Suuhygienisti
Jaana Tasanko
Nukutushammashoito
Ilta- ja päivystysaikoja
KOULUKADUN
HAMMASLÄÄKÄRIKESKUS
Koulukatu 22, p. 06 420 9600
www.plusterveys.fi
Hml Sirkka Ruuhela
Hml Mateusz Podlensy
Protetiikka ja purentafysiologia:
Kaisa Otava
Juuso Arponen
Suu- ja leukakirurgi
Jaakko Paunonen
Suuhygienisti Jenni Koivisto
(vanhempainvapaalla)
Suuhygienisti Virpi Panula
HYMYN PAIKKA
Wetterstrand-Gröhn Riitta
Prisman kauppakeskus
Hyllykallio
Puh. 050 411 8737
Yksityishammaslääkäreiden
antamasta hoidosta saat
KELA- KORVAUKSEN
Hampaista iloa koko iäksi !
LÄÄKÄRITALON
HAMMAS
Kauppakatu 26,
60100 Seinäjoki
p. 06 4141 301
ILMAJOEN HAMMAS
Kauppatie 7, 60800 Seinäjoki
p. 06 4246 736
PAUKUN HAMMAS
Kauppakatu 23, 62100 Lapua
p. 050 5129 567
Nettiajanvaraus:
hitportal.fi/
laakaritalonhammas
www.laakaritalonhammas.fi
Hammaslääkärit:
Alkula Antti-Ville
Kiiski Henri
Kiviharju Minna
Korhonen Hanna
Mäkelä Päivi
Savunen Anne-Helen
Vesala Virpi
Erikoishammaslääkärit:
Arponen Juuso, protetiikka ja
purentafysiologia
Vesala Janne, suu- ja
leukakirurgia
Suuhygienistit:
Alkula Jenni
Eloranta Jenni
Meillä myös
nukutushammashoitoa
LAKEUDEN
HAMMASKULMA
Torikatu 1B, 60100 Seinäjoki
Puh. 0400 720 808
Hammaslääkärit
Tatiana Naamanka
Maria Naamanka hlk
Suuhygienistit
Reeta Hoisko
Lea Rajala
www.lakeudenhammaskulma.fi
Ota opiksi: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää pääsiäisestä sivu 10 13.4.2022 N:o 15 www.epari.fi 8 Jokainen meistä jättää ekologisen kädenjälkensä yläkoulun ympäristöviikko saa ajattelemaan kulutusta PALKITTU 2021 KAUPUNKILEHTI Fressin puhtaat tilat, kattavat hygieniatoimenpiteet ja fiks
02 EPARI 13.4.2022 Elämän verran tarinoita tässä niistä muutama Unet heijastavat sitä maailmaa, mikä mielessä on. Nyt vaivaavista sotaunista voi päästä ainakin osittain eroon. Oman mielikuvaston muuttaminen vaikka kirjaa lukemalla tai ihan muihin asioihin eläytymällä voi jo rauhoittaa unia. Aivot
EPARI 13.4.2022 03
04 EPARI 13.4.2022 Uutisia, ihmisiä ja ilmiöitä lakeuksilta Kesänopeuksiin siirtyminen alkaa alueella tänään Vastaanottokeskus saatiin pyörimään hyvällä yhteistyöllä KESÄNOPEUKSIIN siirtyminen alkaa keskiviikkona 13. huhtikuuta. Sen myötä maanteiden nopeusrajoitus palautuu 80 kilometristä 100 k
EPARI 13.4.2022 Koronakuolemia lähes päivittäin Etelä-Pohjanmaalla KORONATILANNE jatkuu EteläPohjanmaalla aiempien viikkojen kaltaisena. Sairaalahoidon tarve on suurta sekä keskussairaalassa että terveyskeskusten vuodeosastoilla. Etelä-Pohjanmaalla on todettu koko pandemia-aikana yhteensä 100 koron
06 EPARI 13.4.2022 Uutisia Mitä nuorille 50 000 eurolla? Seinäjoen asukkaat voivat päättää, millä tavalla kaupungin budjetista käytetään 50 000 euroa. Teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi. Näin äänestät Äänestysaika päättyy 1.5. Äänestäminen on mahdollista seinäjokelaisille meidan. seinajo
Avoinna ark. 9-20 la 9-18 su 11-1807 Avoinna Pääsiäisenä Vincinni Vincinni KAKUT PYÖREÄT KAKUT 400g 300-400g erilaisia 1€ Smarties PASTILLI 1€ Auran KURKKUMAJONEESI 200g (5,00e/kg) 1€ Marabou Malaco lätkäliiga 24-30g l 3 kpl MUFFINIT 1€ SUKLAAPATUKAT 4x34g/136g Elonen tuplasukla
08 EPARI 13.4.2022 Epari alueensa paikallisin Nuoret kirjaamassa ympäristölupauksiaan koulun ikkunaan. K UVAT: TAINA RANTA-MAUNUS Jokainen jättää tänne kädenjäljen Seinäjoki TERO HAUTAMÄKI K un astuu Seinäjoen lyseon pääaulaan, katse kiinnittyy nopeasti ikkunoissa kuultaviin kädenjälkiin. Ko
EPARI 13.4.2022 09 TARJOUKSET VOIMASSA IDEAPARKIN CITYMARKETISSA TO-SU. Ideaparkin jättivalikoimista! K-CITYMARKET SEINÄJOKI IDEAPARK KCM-Lihamestarin KCM-Kalamestarin SAVUSTETTU MERILOHIFILEE 17 14 8.- 2 VIHREÄ JA TUMMA RYPÄLE 500g 4.- 6 Naturel tai maustettu. Suomi. 95 PKT KG KG
10 EPARI 13.4.2022 Iloista pääsiäistä! Pääsiäinen kuljettaa surusta iloon Mistä pääsiäisen perinteet kertovat? Rairuoho: R airuoho symboloi uutta alkua ja juhlistaa kevään tuloa. Tämä voidaan yhdistää pääsiäisen ylösnousemukseen, mutta ruohon kasvattaminen pohjautuu vanhoihin pakanaperinteisiin.
EPARI 13.4.2022 Päivölä AIKASI ARVOINEN KAUPPA Tarjoukset voimassa KE-SU 13.-17.4.2022, ellei toisin mainita K-Citymarket Päivölässä. Avaamme kauppamme ma-pe klo 7.00, tervetuloa! ERÄ K-Citymarket Päivölä on pääsiäisesi arvoinen kauppa. Meidän ammattitaitoisilta liha- ja kalamestareiltamme saa
12 EPARI 13.4.2022 Kaikkea hyvää PASSION HERKUT PÄÄSIÄISEEN PALVELUTISKILTÄ Kolumbia 8,90/kg Hass AVOKADO KE-LA 13.-16.4. 500 g (3,98/kg) Espanja 1,99/pss Meillä tehty LOHIMEDALJONGIT GRAAVILOHI 26,90/kg JUHLA MOKKA 400-500 g (10,00-12,50/kg) yks. 6,29 (12,58-15,73/kg) rajoitus
pääsiäiseen 3 95 TULPPAANI 10 kpl/nippu Iittala Sarpaneva PATA PUUKAHVALLA 139 uuniin, toimii myös kaikilla liesillä vetoisuus 3 l v (169,00) kpl KOTIMAINEN HELMILILJA 12 cm ruukku yksittäin 2,60 6,50 4 kpl /pkt Iittala Essence 00 kpl 3 KPL VALKO- JA PUNAVIINILASI valkoviinil
EPARI 14 13.4.2022 Epari - alueensa paikallisin KN Work Oy kiinteistöjen pihojen harjaukset nurmenleikkuutyöt ruohonleikkureiden huollot ja korjaukset polkupyörien ja rollaattoreiden korjaukset pienkoneiden huollot ja korjaukset autojen katsastukset/remontit Tarvittaessa haemme korjattavan la
EPARI 13.4.2022 15 me Palvelem 17.4. ja iäispv. su ioloajoin s ä ä p . 1 ., .4 u a k . 15 pitkäperj a 18.4. sunnuntain ti m . ispv ormaalis 2. pääsiä ina 16.4. n ta n a u la pääsiäis n e n i ä i s ä ä P ke-SU ETU Hätälä Merilohifilee D-leikkuu, Norja on ruokaa 1490 KG ke-SU ETU ke-SU ETU k
16 EPARI 13.4.2022 ti-ma 12.-18.4. Ruokaprismasta kotitalouksille niin kauan kuin tuotteita riittää Kaikkea PÄÄSIÄISEEN. TI-MA ETU erä Snellman TI-MA ETU Erä Valio Naudan entrecôtepihvifilee Suomi 16 TI-MA ETU Erä Kariniemen Varraspalat fileestä 4 300 g (16,63/kg) 4 99 kg TI-MA ETU Erä
ä EPARI 13.4.2022 Pääsiäisruukkuistutus Tete narsissi ja keraaminen ruukku 11 cm 4 99 Leikkonarsissi 3 20 kpl nippu 69 Kotimaista Briadal Crown Perunanarsissi 2 98 Kaikkea pyöräilyyn. a suljettu Narsissi 3 kpl (yksittäin 1,79) 5 3 9 kpl nippu 00 89 Tilantarpeeseen. Hamax Kiss
18 EPARI 13.4.2022 t u n u t s i d u U ! . 4 . 3 1 e k a a e k au House Arman Sohvasetti 5 osainen, teräsrunko. Setti sisältää kaksi tuolia, sohvan ja kaksi lasipintaista pöytää, setti sis. istuinpehmusteet 699 00 Silvertree Delta Kaasugrilli Kokonaisteho 10,5 kW. 3 rosteripoltinta x 3,5 kW
EPARI 13.4.2022 19 Halki, poikki, katki ja pinoon Jonsered GT 2128 Ruohotrimmeri Jonsered BC2128 Ruohotrimmeri/ kevyt raivuri NYT E RÄ! Mukana valjaat, ruohoterä ja puoliautomaattinen siimapää. norm. 349,- 290 NYT E RÄ! norm. 219,- 169 00 00 Jonsered CC 2245 Raivaussaha MTD Smart 46 S
20 EPARI 13.4.2022 Epari alueensa paikallisin KAUPPAKESKUS Trulleilla on syytä hymyyn, kun kahvipannu täyttyy herkuista. ARKISTOKUVA ANNA KOIVISTO Pääsiäisviikolla palvelemme: ma-to 8-20 pe 15.4. 10-18 la 8-18 su suljettu ma 18.4. 10-18 Aurinkoista pääsiäistä! Varovasti saa virpoa Etelä-Pohjan
EPARI 13.4.2022 Yrittäjä, tehdään porukalla KOMIAMPAA KIERTOTALOUTTA! Kiertotalous on piirun verran parempaa jätehuoltoa. Ja puhdas ympäristö arvokkainta, mitä meillä on. Me Lassila & Tikanojalla teemme näiden eteen joka päivä hartiavoimin töitä. Myös täällä Etelä-Pohjanmaalla porukalla, joka tun
22 EPARI 13.4.2022 Sana on vapaa Toimitus pidättää itsellään oikeuden valita julkaistavat palautteet journalistisin perustein. Palautteen lähettäjän yhteystiedot on oltava toimituksen tiedossa. Palautteet julkaistaan nimimerkillä. Palvelu on maksuton. Kolumni Ruusut Kevään kaverit K evään koi
EPARI 13.4.2022 Lukijoolta-mielipiteet saavat olla maksimissaan 2000 merkkiä. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaisemansa mielipidetekstin. Mielipide voidaan julkaista nimimerkillä. Lähettäjän nimen on oltava toimituksen tiedossa. 23 Kolumni Oman elämänsä soittolista S ain hiljattain pyynn
24 EPARI 13.4.2022 Tapahtumia ja menoja Jurvassa tehty shamaanirumpu soi pian maailman valkokankailla Juha Järvisen ja elokuvantekijöiden tiet ristesivät netissä. Jurva JARMO PANULA J urvalaistaiteilija Juha Järvisen tekemiä shamaanirumpuja näkyy pian ensi-iltansa saavassa elokuvassa The Northm
Tapahtumia ja menoja Aseena pelko, ei lihakset Leffassa N Menot Enintään 250 merkkiä. Liitä mukaan yhteystietosi. Toimitus pidättää itsellään oikeuden lyhentää / valita julkaistavat menovinkit. Menovinkkejä kootaan viikoittain. Vinkkejä ei toisteta. Tapahtumat Tamara Piilola Taiteilijatapaaminen
26 EPARI 13.4.2022 Epari alueensa paikallisin Lionsit luovuttivat nalleja lapsipotilaiden hyväksi Seinäjoki TERO HAUTAMÄKI K oronapandemian myötä lapsipotilaiden määrä Y-talon yhteispäivystyksessä on lisääntynyt. Joskus pitkäkin odottaminen sekä sairaalassa tehtävät toimenpiteet voivat pelottaa
Seurakunta tiedottaa Pitkäperjantain messua seuraa Palefacen konsertti Nurmossa Kolmikymppiset ovat kunniavieraita pitkäperjantain konsertissa. Nuorisotyönohjaaja Jani Kela kertoo, että pitkäperjantain messu on pelkistetty ja napakka. Seinäjoki TOIMITUS S eurakunta kutsuu 30 vuotta täyttävät se
28 EPARI 13.4.2022 PARTURI-KAMPAAMO Epari alueensa paikallisin New Style Päivi Luoma SJK Akatemia jatkaa cupissa 0400 664 242 Kalevankatu 14, Seinäjoki www.timma.fi/newstylepaivi www.paivinewstyle.fi Av. ma, ke, pe 10-17, ti ja to 11-18 Palvelen yhtä asiakasta kerrallaan, hygienia ja riskir
Epari - alueensa paikallisin EPARI 13.4.2022 29 Vielä ehdit tilata kampanjahinnalla! SUPERVAKAA VALOKUITU kotiisi nyt varsin edullisesti hintaan 0€ Salla Honkanen, Lauri Kotamäki ja Katariina Ristimäki tuovat Eskarifestarit kolmen kunnan lasten iloksi. KUVA KATARIINA VESTERGÅRD Eskarifestarit
30 EPARI 13.4.2022 Täältä löytyy apu lähes kaikkeen kannattaa lukea tarkkaan! Älä aja, jos et näe eteesi Aurinko on odotettu vieras, mutta voi aiheuttaa vaaratilanteita tien päällä. Kodin ikkunoiden lisäksi kannattaa pestä myös auton lasit. kannattaa tarkistaa säännöllisin väliajoin, jotta ne o
EPARI 13.4.2022 Autohuolto, jossa on jiitä. PERIKUNNAT HUOM! Pyöriikö pihassasi romuautoja, -koneita, -metallia, akkuja? K. Salovaara 0400-564725 Ostamme tarpeettoman autosi, maatalouskoneet, akut ym. metallit romuksi. Romutettavasta autosta saat romutustodistuksen. Noudamme tietenkin ilmaiseks
32 EPARI 13.4.2022 Ruoan verkkokauppa, KIERTÄVÄ S-PANKKINEUVOJA PAIKALLA AJANVARAUKSELLA KLO 10-18. josta voit tilata helposti ja kätevästi tuotteita. PINGVIINI ti 19.4. JALASJÄRVEN S-MARKETISSA p. 010 7646 440 ke 20.4. KURIKAN S-MARKETISSA p. 010 7646 600 to 28.4. PERÄSEINÄJOEN S-MARKETISSA p