EPARI
13.4.2022
Koronakuolemia
lähes päivittäin
Etelä-Pohjanmaalla
KORONATILANNE jatkuu EteläPohjanmaalla aiempien viikkojen
kaltaisena. Sairaalahoidon tarve on
suurta sekä keskussairaalassa että
terveyskeskusten vuodeosastoilla.
Etelä-Pohjanmaalla on todettu
koko pandemia-aikana yhteensä 100
koronakuolemaa. Näistä peräti 61 on
todettu helmihuhtikuussa 2022.
Vaikka uusia koronakuolemia
tulee tällä hetkellä ilmi lähes päivittäin, tartuntamääriin suhteutettuna
kuolleisuus on matalimmalla tasolla
sitten pandemian alun.
Maanantaina kokoontuneen
alueellisen koronannyrkin mukaan
todellisten tartuntamäärien arvioidaan olevan moninkertaisia virallisiin
testituloksiin verrattuna.
Kun virus leviää väestössä näin
laajasti, ihmishenkien menetyksiltäkään ei ole valitettavasti vältytty,
nyrkki tiedottaa.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin menneellä
viikolla terveydenhuollon pcr-testillä
yhteensä 811 koronatartuntaa.
Varmennettujen tartuntojen kokonaismäärä on nyt 22455. Sekvensointitulosten mukaan omikron-viruksen
alkuperäinen alavariantti BA.1 on
väistymässä myös Etelä-Pohjanmaalta. Valtaviruksen asemaan on
noussut toinen alavariantti BA.2,
joka ei kuitenkaan taudinkuvaltaan
poikkea aiemmasta variantista
Erikoissairaanhoidossa oli maanantain tietojen mukaan yhteensä 24
koronapotilasta, terveyskeskusten
vuodeosastoilla oli 50 koronapotilasta.
Keskussairaalan pandemiaosasto
on palautettu ennalleen keuhko- ja
infektiosairauksien osastoksi A31.
Koronapotilaita hoidetaan keskussairaalassa tällä hetkellä teho-osastolla, osasto A31:llä sekä muilla
osastoilla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uuden suosituksen mukaisesti
neljättä koronarokotusannosta suositellaan nyt 80 vuotta täyttäneille ja
hoivakodeissa asuville iäkkäille.
05
Kansainväliset
työnhakijat ja työnantajat kohtaavat
SEINÄJOKI. Seinäjoen kaupungin
MONI-info ja Pohjanmaan Liikunta ja
Urheilu ry:n VETO-hanke järjestävät
rekrytapahtuman, jossa Suomeen
saapuneet ukrainalaiset ja kansainväliset työnhakijat kohtaavat työelämän edustajia.
Suomessa monella alalla on
työvoimapula. Usein ongelmana on
työntekijän ja työnantajan kohtaaminen. Tähän ongelmaan halutaan nyt
tarjota apua.
Keskiviikkona 20.4. kello 17 alkaen
Toimintojentalolla Seinäjoella järjestetään rentohenkinen tilaisuus, jossa
kansainväliset työnhakijat ja työnantajat voivat kohdata toisiaan.
Tilaisuudessa on mukana myös
TE-toimiston edustaja, yritysasiantuntija Henna Hautala.
Maria Rajala (vas.), Heidi Perkonmäki, Niko Aho ja Natalia Maksimchuk kuljettavat huonekalulahjoituksia joka päivä omien töidensä jälkeen.
Migri: Kalusteisiin löytyy rahaa
S
einäjoen vastaanottokeskus toimii
hajasijoitusmallilla. Se tarkoittaa
sitä, että turvapaikanhakijat tai väliaikaista suojelua hakeneet asuvat eri
puolilla vuokra-asunnoissa.
Tällä hetkellä vastaanottokeskus
on vuokrannut puolensataa asuntoa. Niissä asuu noin 150 Ukrainasta
paennutta.
Lisää asuntoja etsitään koko
ajan, sillä tilanne muuttuu päivittäin,
kertoo vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Satu Skinnari-Luoma.
Vastaanottokeskus avasi ovensa
Seinäjoella kuukausi sitten. Kiirettä
on riittänyt.
Karuimmassa tapauksessa
uudessa kodissa on odottamassa vain
patja. Huonekalujen toimitusajat ovat
pitkiä. Vapaaehtoisten avulla asuntoja
on saatu kalustettua nopeammin kuin
mihin olisimme itse pystyneet.
Kun kiire helpottaa, asiaan on
tulossa muutos.
osia huonekalujen korjaamiseen.
Muutama matkapuhelinkin on kunnostettu paikallisen myymälän antaman hyvän alennuksen ansiosta.
Tiedän, että palkallisilla auttajilla on kädet täynnä työtä, mutta
kyllä heillä pitäisi olla jonkilainen
vastuu siitä, millaisiin oloihin pakolaiset jättävät. Eilen taas tuli itku,
kun tapasimme naisen, joka on vieraassa maassa täysin toisten varassa
eikä saa kunnolla apua, Perkonmäki
huokaa.
Omaa maata ja kotia ei jätetä
Välillä asiat järjestyvät ja palat lok-
sahtelevat paikoilleen ihan sattumalta. Huonekaluenkelit tutustuivat
kierroksillaan Ukrainasta 11 vuotta
sitten työn perässä Suomeen muuttaneeseen Natalia Maksimchukiin. Nainen hyppäsi pakettiauton
kyytiin ja on sen jälkeen ollut tulkkina joka ilta. Tämä on helpottanut
asioita paljon, sillä monet ukrainalaiset puhuvat huonosti englantia.
Maksimchukin vanhemmat eivät
ole suostuneet jättämään kotimaataan edes sodan alettua.
He sanovat, että Ukraina on
heidän maansa ja he asuvat omassa
kodissaan kuolemaansa saakka. He
haluavat tulla haudatuksi samaan
maahan, johon koko suku on vuosisatoja haudattu.
Lomalaisesta pakolaiseksi
Haastattelua tehdään iltakierroksen
lomassa. Matka alkoi muuttofirman
varastolta, jonka auttajat saivat huonekalujen varastopaikaksi.
Ensimmäisen kerrostalon pihassa odottaa Liliia Marchenko kahden lapsensa kanssa. Perheen isä jäi
puolustamaan kotimaataan.
Vaikka Maahanmuuttoviraston
vastaanottokeskuksen hankkimassa asunnossa ei ole patjan ja ruo-
kailuryhmän lisäksi juuri mitään,
Marchenko ottaa kuormasta vain
sängyn ja kirjahyllyn.
Meillä on nyt kaikki tarvittava.
Tavaralla ei ole väliä. Meillä on elämä eikä meidän tarvitse pelätä.
Seuraavaksi autot suuntaavat
Heidi Perkonmäen tekemän suunnitelman mukaan kaupungin toiselle laidalle. Siellä odottaa Frolov
Gennadii puolisonsa Tamara Slobodin kanssa.
Pariskunta katsoo ihaillen, kun
sisään kannetaan keittiön pöytä,
sohva ja mikroaaltouuni.
Haluan kiitää suomalaisia avus-
Ohjaajat kiertävät koko ajan
asuntoja ja katsovat, mitä keneltäkin
puuttuu, kertoo Skinnari-Luoma.
Samaa vakuuttaa Maahanmuuttokeskuksen (Migri) vastaanottoyksikön
johtaja Pekka Nuutinen.
Asunnot kalustetaan ja siihen
kyllä löytyy rahaa. Nyt on jouduttu
reagoimaan tilanteeseen nopeasti
hätämajoitus-moodilla, että kaikki on
saatu suojaan.
ta niin paljon kuin vain osaan. Kuulimme jo pakomatkalla, että suomalaiset ovat ystävällistä kansaa ja siksi
päätimme kasvattaa uudet juuret
tänne, Frolov Gennadii selvittää.
Perheen evakkomatka poikkeaa
muista melkoisesti. Pariskunta lähti
kaksi päivää ennen sodan syttymistä lomalle Egyptiin. Kun tieto sodasta tuli, heidät lennätettiin suoraan
Puolaan.
Lähdimme Egyptiin ja päädyimme Suomeen. Nyt ei ole enää kotia
minne mennä. Pommi osui kerrostaloomme ja se tuhoutui täysin. Naapurit kuolivat, Gennadii tietää.
Ota opiksi: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää pääsiäisestä sivu 10 13.4.2022 N:o 15 www.epari.fi 8 Jokainen meistä jättää ekologisen kädenjälkensä yläkoulun ympäristöviikko saa ajattelemaan kulutusta PALKITTU 2021 KAUPUNKILEHTI Fressin puhtaat tilat, kattavat hygieniatoimenpiteet ja fiks
02 EPARI 13.4.2022 Elämän verran tarinoita tässä niistä muutama Unet heijastavat sitä maailmaa, mikä mielessä on. Nyt vaivaavista sotaunista voi päästä ainakin osittain eroon. Oman mielikuvaston muuttaminen vaikka kirjaa lukemalla tai ihan muihin asioihin eläytymällä voi jo rauhoittaa unia. Aivot
EPARI 13.4.2022 03
04 EPARI 13.4.2022 Uutisia, ihmisiä ja ilmiöitä lakeuksilta Kesänopeuksiin siirtyminen alkaa alueella tänään Vastaanottokeskus saatiin pyörimään hyvällä yhteistyöllä KESÄNOPEUKSIIN siirtyminen alkaa keskiviikkona 13. huhtikuuta. Sen myötä maanteiden nopeusrajoitus palautuu 80 kilometristä 100 k
EPARI 13.4.2022 Koronakuolemia lähes päivittäin Etelä-Pohjanmaalla KORONATILANNE jatkuu EteläPohjanmaalla aiempien viikkojen kaltaisena. Sairaalahoidon tarve on suurta sekä keskussairaalassa että terveyskeskusten vuodeosastoilla. Etelä-Pohjanmaalla on todettu koko pandemia-aikana yhteensä 100 koron
06 EPARI 13.4.2022 Uutisia Mitä nuorille 50 000 eurolla? Seinäjoen asukkaat voivat päättää, millä tavalla kaupungin budjetista käytetään 50 000 euroa. Teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi. Näin äänestät Äänestysaika päättyy 1.5. Äänestäminen on mahdollista seinäjokelaisille meidan. seinajo
Avoinna ark. 9-20 la 9-18 su 11-1807 Avoinna Pääsiäisenä Vincinni Vincinni KAKUT PYÖREÄT KAKUT 400g 300-400g erilaisia 1€ Smarties PASTILLI 1€ Auran KURKKUMAJONEESI 200g (5,00e/kg) 1€ Marabou Malaco lätkäliiga 24-30g l 3 kpl MUFFINIT 1€ SUKLAAPATUKAT 4x34g/136g Elonen tuplasukla
08 EPARI 13.4.2022 Epari alueensa paikallisin Nuoret kirjaamassa ympäristölupauksiaan koulun ikkunaan. K UVAT: TAINA RANTA-MAUNUS Jokainen jättää tänne kädenjäljen Seinäjoki TERO HAUTAMÄKI K un astuu Seinäjoen lyseon pääaulaan, katse kiinnittyy nopeasti ikkunoissa kuultaviin kädenjälkiin. Ko
EPARI 13.4.2022 09 TARJOUKSET VOIMASSA IDEAPARKIN CITYMARKETISSA TO-SU. Ideaparkin jättivalikoimista! K-CITYMARKET SEINÄJOKI IDEAPARK KCM-Lihamestarin KCM-Kalamestarin SAVUSTETTU MERILOHIFILEE 17 14 8.- 2 VIHREÄ JA TUMMA RYPÄLE 500g 4.- 6 Naturel tai maustettu. Suomi. 95 PKT KG KG
10 EPARI 13.4.2022 Iloista pääsiäistä! Pääsiäinen kuljettaa surusta iloon Mistä pääsiäisen perinteet kertovat? Rairuoho: R airuoho symboloi uutta alkua ja juhlistaa kevään tuloa. Tämä voidaan yhdistää pääsiäisen ylösnousemukseen, mutta ruohon kasvattaminen pohjautuu vanhoihin pakanaperinteisiin.
EPARI 13.4.2022 Päivölä AIKASI ARVOINEN KAUPPA Tarjoukset voimassa KE-SU 13.-17.4.2022, ellei toisin mainita K-Citymarket Päivölässä. Avaamme kauppamme ma-pe klo 7.00, tervetuloa! ERÄ K-Citymarket Päivölä on pääsiäisesi arvoinen kauppa. Meidän ammattitaitoisilta liha- ja kalamestareiltamme saa
12 EPARI 13.4.2022 Kaikkea hyvää PASSION HERKUT PÄÄSIÄISEEN PALVELUTISKILTÄ Kolumbia 8,90/kg Hass AVOKADO KE-LA 13.-16.4. 500 g (3,98/kg) Espanja 1,99/pss Meillä tehty LOHIMEDALJONGIT GRAAVILOHI 26,90/kg JUHLA MOKKA 400-500 g (10,00-12,50/kg) yks. 6,29 (12,58-15,73/kg) rajoitus
pääsiäiseen 3 95 TULPPAANI 10 kpl/nippu Iittala Sarpaneva PATA PUUKAHVALLA 139 uuniin, toimii myös kaikilla liesillä vetoisuus 3 l v (169,00) kpl KOTIMAINEN HELMILILJA 12 cm ruukku yksittäin 2,60 6,50 4 kpl /pkt Iittala Essence 00 kpl 3 KPL VALKO- JA PUNAVIINILASI valkoviinil
EPARI 14 13.4.2022 Epari - alueensa paikallisin KN Work Oy kiinteistöjen pihojen harjaukset nurmenleikkuutyöt ruohonleikkureiden huollot ja korjaukset polkupyörien ja rollaattoreiden korjaukset pienkoneiden huollot ja korjaukset autojen katsastukset/remontit Tarvittaessa haemme korjattavan la
EPARI 13.4.2022 15 me Palvelem 17.4. ja iäispv. su ioloajoin s ä ä p . 1 ., .4 u a k . 15 pitkäperj a 18.4. sunnuntain ti m . ispv ormaalis 2. pääsiä ina 16.4. n ta n a u la pääsiäis n e n i ä i s ä ä P ke-SU ETU Hätälä Merilohifilee D-leikkuu, Norja on ruokaa 1490 KG ke-SU ETU ke-SU ETU k
16 EPARI 13.4.2022 ti-ma 12.-18.4. Ruokaprismasta kotitalouksille niin kauan kuin tuotteita riittää Kaikkea PÄÄSIÄISEEN. TI-MA ETU erä Snellman TI-MA ETU Erä Valio Naudan entrecôtepihvifilee Suomi 16 TI-MA ETU Erä Kariniemen Varraspalat fileestä 4 300 g (16,63/kg) 4 99 kg TI-MA ETU Erä
ä EPARI 13.4.2022 Pääsiäisruukkuistutus Tete narsissi ja keraaminen ruukku 11 cm 4 99 Leikkonarsissi 3 20 kpl nippu 69 Kotimaista Briadal Crown Perunanarsissi 2 98 Kaikkea pyöräilyyn. a suljettu Narsissi 3 kpl (yksittäin 1,79) 5 3 9 kpl nippu 00 89 Tilantarpeeseen. Hamax Kiss
18 EPARI 13.4.2022 t u n u t s i d u U ! . 4 . 3 1 e k a a e k au House Arman Sohvasetti 5 osainen, teräsrunko. Setti sisältää kaksi tuolia, sohvan ja kaksi lasipintaista pöytää, setti sis. istuinpehmusteet 699 00 Silvertree Delta Kaasugrilli Kokonaisteho 10,5 kW. 3 rosteripoltinta x 3,5 kW
EPARI 13.4.2022 19 Halki, poikki, katki ja pinoon Jonsered GT 2128 Ruohotrimmeri Jonsered BC2128 Ruohotrimmeri/ kevyt raivuri NYT E RÄ! Mukana valjaat, ruohoterä ja puoliautomaattinen siimapää. norm. 349,- 290 NYT E RÄ! norm. 219,- 169 00 00 Jonsered CC 2245 Raivaussaha MTD Smart 46 S
20 EPARI 13.4.2022 Epari alueensa paikallisin KAUPPAKESKUS Trulleilla on syytä hymyyn, kun kahvipannu täyttyy herkuista. ARKISTOKUVA ANNA KOIVISTO Pääsiäisviikolla palvelemme: ma-to 8-20 pe 15.4. 10-18 la 8-18 su suljettu ma 18.4. 10-18 Aurinkoista pääsiäistä! Varovasti saa virpoa Etelä-Pohjan
EPARI 13.4.2022 Yrittäjä, tehdään porukalla KOMIAMPAA KIERTOTALOUTTA! Kiertotalous on piirun verran parempaa jätehuoltoa. Ja puhdas ympäristö arvokkainta, mitä meillä on. Me Lassila & Tikanojalla teemme näiden eteen joka päivä hartiavoimin töitä. Myös täällä Etelä-Pohjanmaalla porukalla, joka tun
22 EPARI 13.4.2022 Sana on vapaa Toimitus pidättää itsellään oikeuden valita julkaistavat palautteet journalistisin perustein. Palautteen lähettäjän yhteystiedot on oltava toimituksen tiedossa. Palautteet julkaistaan nimimerkillä. Palvelu on maksuton. Kolumni Ruusut Kevään kaverit K evään koi
EPARI 13.4.2022 Lukijoolta-mielipiteet saavat olla maksimissaan 2000 merkkiä. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaisemansa mielipidetekstin. Mielipide voidaan julkaista nimimerkillä. Lähettäjän nimen on oltava toimituksen tiedossa. 23 Kolumni Oman elämänsä soittolista S ain hiljattain pyynn
24 EPARI 13.4.2022 Tapahtumia ja menoja Jurvassa tehty shamaanirumpu soi pian maailman valkokankailla Juha Järvisen ja elokuvantekijöiden tiet ristesivät netissä. Jurva JARMO PANULA J urvalaistaiteilija Juha Järvisen tekemiä shamaanirumpuja näkyy pian ensi-iltansa saavassa elokuvassa The Northm
Tapahtumia ja menoja Aseena pelko, ei lihakset Leffassa N Menot Enintään 250 merkkiä. Liitä mukaan yhteystietosi. Toimitus pidättää itsellään oikeuden lyhentää / valita julkaistavat menovinkit. Menovinkkejä kootaan viikoittain. Vinkkejä ei toisteta. Tapahtumat Tamara Piilola Taiteilijatapaaminen
26 EPARI 13.4.2022 Epari alueensa paikallisin Lionsit luovuttivat nalleja lapsipotilaiden hyväksi Seinäjoki TERO HAUTAMÄKI K oronapandemian myötä lapsipotilaiden määrä Y-talon yhteispäivystyksessä on lisääntynyt. Joskus pitkäkin odottaminen sekä sairaalassa tehtävät toimenpiteet voivat pelottaa
Seurakunta tiedottaa Pitkäperjantain messua seuraa Palefacen konsertti Nurmossa Kolmikymppiset ovat kunniavieraita pitkäperjantain konsertissa. Nuorisotyönohjaaja Jani Kela kertoo, että pitkäperjantain messu on pelkistetty ja napakka. Seinäjoki TOIMITUS S eurakunta kutsuu 30 vuotta täyttävät se
28 EPARI 13.4.2022 PARTURI-KAMPAAMO Epari alueensa paikallisin New Style Päivi Luoma SJK Akatemia jatkaa cupissa 0400 664 242 Kalevankatu 14, Seinäjoki www.timma.fi/newstylepaivi www.paivinewstyle.fi Av. ma, ke, pe 10-17, ti ja to 11-18 Palvelen yhtä asiakasta kerrallaan, hygienia ja riskir
Epari - alueensa paikallisin EPARI 13.4.2022 29 Vielä ehdit tilata kampanjahinnalla! SUPERVAKAA VALOKUITU kotiisi nyt varsin edullisesti hintaan 0€ Salla Honkanen, Lauri Kotamäki ja Katariina Ristimäki tuovat Eskarifestarit kolmen kunnan lasten iloksi. KUVA KATARIINA VESTERGÅRD Eskarifestarit
30 EPARI 13.4.2022 Täältä löytyy apu lähes kaikkeen kannattaa lukea tarkkaan! Älä aja, jos et näe eteesi Aurinko on odotettu vieras, mutta voi aiheuttaa vaaratilanteita tien päällä. Kodin ikkunoiden lisäksi kannattaa pestä myös auton lasit. kannattaa tarkistaa säännöllisin väliajoin, jotta ne o
EPARI 13.4.2022 Autohuolto, jossa on jiitä. PERIKUNNAT HUOM! Pyöriikö pihassasi romuautoja, -koneita, -metallia, akkuja? K. Salovaara 0400-564725 Ostamme tarpeettoman autosi, maatalouskoneet, akut ym. metallit romuksi. Romutettavasta autosta saat romutustodistuksen. Noudamme tietenkin ilmaiseks
32 EPARI 13.4.2022 Ruoan verkkokauppa, KIERTÄVÄ S-PANKKINEUVOJA PAIKALLA AJANVARAUKSELLA KLO 10-18. josta voit tilata helposti ja kätevästi tuotteita. PINGVIINI ti 19.4. JALASJÄRVEN S-MARKETISSA p. 010 7646 440 ke 20.4. KURIKAN S-MARKETISSA p. 010 7646 600 to 28.4. PERÄSEINÄJOEN S-MARKETISSA p