22
EPARI
21.9.2022
Sana on vapaa
Toimitus pidättää itsellään oikeuden valita julkaistavat palautteet journalistisin perustein. Palautteen lähettäjän yhteystiedot on oltava
toimituksen tiedossa. Palautteet julkaistaan nimimerkillä. Palvelu on maksuton.
UUSI TALVITYÖVAATEMALLISTO!
ANTON talvitakit & AUSTIN talvihousut
139
129
00
90-luvun vaihteen
laman uhrit eivät
saa unohtua
I
stun olohuoneen sohvalla ja katselen TV 1:n draamaelokuvan Helsinki Syndrooma ensimmäistä jaksoa.
Elokuva on fiktiivinen, mutta pohjautuu 90luvun
vaihteen lamavuosiin ja sitä seuranneeseen pankkikriisiin.
Löydän elokuvasta itseni ja lähes identtisestä
tapauksesta kertovan kirjani tapahtumat sekä päähenkilön.
Draamaelokuvan päähenkilö Elias Karo joutuu 18-vuotiaana
kirjoittamaan nimensä pienyrittäjäisänsä lainapaperiin. Allekirjoitus seuraa häntä seuraavat kolmekymmentä vuotta, ja
johtaa lopulta varsin epätoivoiseen tekoon.
En kerro juonesta enempää, sillä toivon, että katsot kaikki
elokuvan kahdeksan jaksoa. Elokuva kertoo draaman keinoin
siitä, miten tuo aika kohteli suomalaista yrittäjää, ja ulotti
lonkeronsa myös seuraavaan sukupolveen.
Elias Karon isä ei kestänyt tilannetta, mihin hän ilman
omaa syytään oli joutunut. Hän päätti päivänsä oman käden
kautta. Samaan ratkaisuun oli lamavuosina päätynyt yli 10
000 suomalaisyrittäjää. Silloisten päättäjien, etunenässä
presidentti Koivisto, pankinjohtajien ja tuomarien kädet
tahriintuivat pahasti yrittäjien verestä.
Oman kirjani Suuri kelokaappaus päähenkilö, seinäjokelaissyntyinen keloyrittäjä Markku Heikkilä eli samanlaisessa
löysässä hirressä yli 30 vuotta. Hän menetti tapahtumien
seurauksena yrityksensä ja vaimonsa verityön uhrina. Hänet
piti hengissä äidistään orvoksi jäänyt viisivuotias tytär.
Heikkilä taisteli sitkeästi oikeuksistaan yli 30 vuotta,
mutta hävisi eri oikeusasteissa kaikki taistelut. Lopullinen tuomio tuli valtakunnansyyttäjältä viime
viikolla asiaan ei enää palata. Valtiota vastaan
on turha taistella. Siinä häviää aina.
Markku Heikkilä ei tehnyt minkäänlaista rikosta, silti hän joutui maksamaan
valtiolle yli miljoonan markan oikeudenkäyntikulut. Tästä seurasi elinikäinen
velkavankeus.
Kun vierailin heinäkuussa Markun luona Sodankylän Syväjärvellä, tapasin seesteisen miehen, joka oli löytänyt vierelleen
puolison ja aloittanut uuden elämän
tyttärensä lähellä. Hän otti kädestä kiinni
ja sanoi: Erkki sinä et tiedä, kuinka ison
palveluksen teit minulle. Sain kirjan avulla
purkaa itsestäni kaiken sen pahan, joka oli
ollut sisälläni yli kolmekymmentä vuotta.
Heikkilän tapaisia laman ja pankkikriisin uhreja
on Suomessa kymmeniä tuhansia. Meillä päädyttiin
silloin pelastamaan pankkijärjestelmä ja sananmukaisesti tappamaan yrittäjät. Seuraukset olivat
kauheat.
Markku Heikkilän tarina poikkeaa Helsinki
Syndroomasta siinä, että kaikki, mitä kirjassa kerrotaan on fiktion sijaan täyttä faktaa.
Erkki Valtamäki
Ruusut
Iso korillinen ruusuja
Seinäjoen Rustaan pihamyymälän naismyyjälle
(10.9. 11.30). Sisällä kassalla olleelle miesmyyjälle
myös ruusuja hyvästä
asiakaspalvelutyöstä.
Teistä huokui iloisuus,
joka tarttui.
Tyytyväinen asiakas
En anna ruusuja enkä
risuja, vaan haluan kertoa
viime Eparissa risuja
Ylistaron Syntisten pöytämessua surreelle lähimmäiselle: Herra suinkaan
ei ollut poistunut takaovesta, kuten arvelit, vaan
oli messussa mukanamme, kuten on luvannut:
Missä kaksi tai kolme on
koolla minun nimessäni,
siellä minä olen heidän
keskellään (Matt.18:20)
Meitä oli siellä monta
tämän ajan raskaissa
paineissa elävää, jotka
olimme kuulleet kutsun
poppikappaleen sanoissa.
Iloitaan kaikki siitä, että
Herra kutsuu luokseen
niin monin eri tavoin.
Hakalan Anne-Maria
HYVÄÄ
PALVELUA!
Suuret kiitokset Seinäjoen
Paitabaarille ja etenkin
Seijalle hyvästä palvelusta.
Hautajaisvaatteita
etsineet
Ruusukimppu äitiysneuvolaan Sinnalle! Hienoa
paneutumista vastasyntyneemme asiaan.
Syksyn vauva
Jani Honkavaaran
kolumni rakkaasta
äidinkielestämme
Eparissa 14.9. sai minut hykertelemään
tyytyväisyydestä.
Toivottavasti mah-
00
kpl
dollisimman moni
on kolumnin lukenut
ja painanut sen opit
mieleensä!
Marame, oikeinkirjoituksen kannattaja
Kiitos Ylistaron kappeliseurakunnalle Syntisten pöytä -messusta,
ruokailusta ja kirkkokahveista. Musiikki kertoi
armosta sanoin ja sävelin,
Raamatun sana puhutteli
ja muistutteli lähimmäisistämme, armosta
osallisiksi päästiin
ehtoollispöydästä. Tulkaa
messuun ensi kerralla
kaikki syntisiksi itsenne
tuntevat.
Mukana ollut
SAIN
HYVÄN
MIELEN.
Jani Honkavaaran kielenhuoltolista (Epari 14.9.)
oli tarpeellinen muillekin
kuin yo-kirjoituksiin
osallistuville. Sosiaalista
mediaa seuratessa ei
voi välttyä huomiolta
kielen köyhtymiseltä ja
anglismien ylitarjonnalta.
Nyt on muotia bongata,
kompataan, olla niin jess
kimpassa ja asiatkin ovat
well tai not well ja väliin
kehaistaan, että nice. Ei
kolhita kaunista äidinkieltämme.
Kieli & mieli
Toimarin Heli-kokki!
Aivan mahtavan hyvän makuista ruokaa
joka päivä. Kaikille
muillekkin suuret
kiitokset sinne keittiöön.
Fills
Poikani ja minä haluamme kiittää Seinäjoen kiirevastaanoton hammaslääkäri Sari Rajamäkeä ja
muuta tiimiä loistavasta
ja lapsiystävällisestä
palvelusta! Pojan vaiva
tuli hoidettua sujuvasti
ammattitaitoisen ja
ystävällisen työotteenne
ansiosta.
Tyytyväinen äiti & poika
Kiitos avuliaalle löytäjälle,
joka löysi lompakkoni
minimanin pihasta 13.9.
Sinikka
Risut
Huonoa käytöstä. Alastelainen käy talossa kylässä
keskisormea esittelemässä seitsemänkymppiselle
eläkeläiselle ja kaikkea
muutakin pientä omasta
mielestä vissiin kivaa.
Tyhmän maineen saa.
Huonoa seuraa
Mopot jurppii niin
äärettömästi. Isit ja
äidit opettaa mukelon kävelemään
ja heti sen jälkeen
laitetaan moottori
persiihin. Ei voi olla
niin kiire, ettei kävellen pääsis. Aina pitää
olla joku laite.
Hannu T.
Onko Ideaparkin Cittarin
kymmenen pikakassaa
tehty koristeeksi kun
eivät ole ikinä auki? Nolon
näköistä, kun iso alue
kiinni ja tyhjillään monta
tuntia. Onneksi on kilpailija, jonka itsepalvelukassat aukeaa silloin kuin
kauppakin.
Miettelijäs
Seinäjoen Yhteiskoulun
henkilökunta: Mihin katosi
aikoinaan käytössä ollut
toiseen ei saa koskeasääntö? Nyt eletään vasta
syyskuuta ja monenmoista käsirysyä ja käsiksikäymistä on jo tapahtunut,
osa ihan henkilökunnan
näköpiirissäkin. Läpän
varjolla on helppo toteuttaa huomaamatonta
kiusaamista. Otetaanhan
koskemattomuus takaisin
käyttöön, ettei kenenkään
tarvisi pelätä.
Ysiluokkalainen
Risuja Kirppis Sakuran
myyjille. Miksi monet
täyttävät myyntipöytänsä ihan kukkuralleen
täyteen? Jaksaisitko itse
penkoa sellaista? Tavara
varmasti menisi paremmin kaupan, jos pöydässä
olisi vähemmän tavaraa.
Kaikkea ei ole pakko
tuoda kerralla.
En jaksa etsiä neulaa
heinäsuovasta
kpl
Lidl/Kapernaumin myymälässä kassalla oleva
mies: Olet asiakaspalvelussa, joten yksityispuhelut lähiomaisten terveydentilasta voisit jatkossa
jättää tauoillesi.
Sori, että häiritsin
ostoksillani
Eparissa kerrottiin 7.9.,
että Seinäjoen ensimmäinen intialainen ravintola
on hiljattain avattu Crasta.
Tämä ei pidä paikkansa.
Ensimmäinen intialainen
ravintola perustettiin Seinäjoelle jo vuonna 1983.
Sen nimi oli Crisna.
Raimo
Missä on luvatut valot Nurmon koirapuistoon? Eikö
Hyllykallion yksi koiravalo
voisi olla yölläkin päällä,
pimeä tulee aikaasin. Ei
ole kiva säkkipimeässä
ettiä koirankakkaa, Hyllykallion valokin on luvattu
kirkkaampi, ei juuri valaise.
Hakettakin kaivataan kun
koirien valkoiset tassut on
aivan kuin pikeä kun siellä
käy.Parkkipaikka Hyllykalliolla aivan liian pieni.
Oikeesti onko ylivoimaista?
Pettyny kaupungin
lupauksiin
KUKA
VASTAA?
Ylistaron S-market on
taantunut muutamassa
vuodessa. Osa tuotteista
on päiväysvanhoja ja
joitakin tuotteita on haettava muusta kaupasta,
koska ne ovat loppu.
Henkilökunnalle toivoisi
hymyä huuleen.
Tyytymätön
Iso läjä risuja itselleni ja niillä
arvet selekään! Tötöilin pahemman kerran liikenteessä
Valtionkadulla keskiviikona
yöllä. En tiedä, mikä minuun
meni, keskittyminen herpaantui täysin. Kiitos sinulle
tarkkaavainen rekkakuski,
vahingoilta säästyttiin. Täysin syystä soitatit torvea ja
väläytit valoja perään. Olen
todella pahoillani.
Ansaitsen autokoulua
Törnävän hautausmaa,
kirkon vieressä oleva wc
epäsiisti, voisitteko siivota
useammin? Aikaisemmin
oli aina siisti.
Haudalla kävijä
Vapaa-aika: Opiskelijat keräävät juomalla leimoja passiin sivu 12 21.9.2022 N:o 38 www.epari.fi 4-5 Kyykkyruuan ostaminen tietää selvää säästöä Epari keräsi varmat vinkit menojen pienentämiseksi PALKITTU 2021 KAUPUNKILEHTI Turvallista asumista kotiisi Syystarjous: Jos ei kauppaa, ei kuluja
02 EPARI 21.9.2022 Elämän verran tarinoita tässä niistä muutama Säästä ruokamenoissa ostamalla raakana. Hankkimalla jalostamattomia ruoka-aineita maksat vähemmän. Ruuan valmistaminen itse on siis kannattavaa. Lisäksi saat pienellä vaivalla paljon paremman makuista ruokaa. hullumaksaa.blogspot.com
03 EPARI 21.9.2022 Kaikkea hyvää loppuviikkoon Seinäjoen Minimanista KeSu 21.25.9.2022 Palvelemme: Ma-La 723 Su 923 Palvelutiskiltä Ke-La Hetki DUO PAPRIKA 400 g (4,37/kg) Alankomaat Kalamestariltamme NORJAN LOHIFILE D-leikkuu KANAN OHUT FILEELEIKE 480-600 g (8,33-10,24/kg) yksitt. 7,8
04 EPARI 21.9.2022 Uutisia, ihmisiä ja ilmiöitä lakeuksilta Monet kaupat myyvät viimeisien aukiolotuntien aikana tuotteita reiluilla alennuksilla. Tarjouksia hyödyntämällä saa periaatteessa kaksi kauppakassia yhden hinnalla. KUVA VIRPI KUPIAINEN-ÄMMÄLÄ Fiksu säästää ruokakuluissa Ruoka on kallis
EPARI 21.9.2022 05 Mitä löytyy opiskelijan jääkaapista? Seinäjoki EMMI KARTTUNEN K purkkipavut kuivatuilla pavuilla. Juustopala on juustoraastetta edullisempaa. Juuresraasteet ovat halvempaa syötävää kuin salaatit. Pakastevihannekset ovat usein tuoreita kukkaroystävällisempiä. Suosi lihassa edul
06 EPARI 21.9.2022 Uutisia Museokeskuksen hankinta keskeytetään Seinäjoki MARKKU KULMALA Entinen Tiklaksen teollisuuskiinteistö Seinäjoen keskustassa vapautui kansalaisopiston käytöstä kaksi vuotta sitten. K UVA KARI LÖFHJELM S einäjoen ydinkeskustaan suunnitellun Museokeskus Tiklaksen rakent
07 EPARI 21.9.2022 Avoinna ark. 9-20 la 9-18 su 11-18 Fazerina SUKLAATÄYTEKEKSI 142g (7,04e/kg) Vincinni Cubes 1€ 1€ 1€ 1€ Carman (5,00e/kg) 1€ Hau Hau LIHAISA Töysäläinen VOI PIPARKAKKUJA Vincinni Tortina KAKUT 200g mansikka, kaakao, vanilja VOHVELI 250g Marabou Cookie Loop KEKSI
08 EPARI 21.9.2022 Opiskelijaelämä Haalarit ovat opiskelijan luottovaate Baarireissut ja värikkäät haalarit kuuluvat opiskelijaelämään. Ensi viikolla haalarimerkkejä kerätään kahvilakierroksella. Seinäjoki EMMI KARTTUNEN M uutaman kerran vuodessa Seinäjoen kaduille ko ko o n t u u erivärisiin h
Epari - alueensa paikallisin EPARI 21.9.2022 Saunasta voi tiirata padelia Seinäjoelle on avattu uusi padel-halli. Tavoite on korostaa yhteisöllisyyttä ja järjestää uusiakin harrastajia houkuttelevia tapahtumia. Seinäjoki EMMI KARTTUNEN Tero Mäntylä vaihtoi jalkapallon padeliin ja topparin tontin
10 3 PKT EPARI 21.9.2022 TARJOUKSET VOIMASSA PÄIVÖLÄSSÄ JA IDEAPARKISSA TO-SU 22.-25.9.2022 ellei toisin mainita. Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA 1 kg COSTA RICA JAUHETUT KAHVIT 400500 g Ei Reilu kauppa, premium blendit eikä maakahvit Brazil, Colombia tai Guatemala. (6,678,34/kg) Rajoitus 1
11 EPARI 21.9.2022 KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET VOIMASSA PÄIVÖLÄSSÄ JA IDEAPARKISSA TO-SU 22.-25.9.2022 ellei toisin mainita. Esim. kuvan TYYNY 50 x 60 cm Tyynyn kangas tiivistä puuvillaa, täyte laadukasta, hienoa ja pehmoista polyesteripallokuitua. Täyte osittain uusiopolyesteriä. Tutkitusti haitta-
12 EPARI 21.9.2022 Liikenne Onnistuuko taskuparkki? Seinäjoki KATI ALA-RENKO K 3. Onko ysyimme ohikulkijoilta Seinäjoelta, onko taskuparkkeeraus ongelma. Näin meille vastattiin: 1. Osaatko taskuparkkeerata? 2. Milloin viimeksi taskuparkkeerasit? Seinäjoella osattava taskuparkkeeraus? Arto Saa
EPARI 21.9.2022 ä m ä El on ruokaa ke-SU ETU ke-SU ETU Hätälä Merilohifilee D-leikkuu, Norja Johan i Hallen & Bergfalk Oy Siikafilee nypitty Suomi 1490 3690 KG ke-SU ETU ke-SU ETU Escamar Seafood Loimulohifilee Norja Kruunu Herkku Nakkistroganoff Suomi 2790 KG ma-la 7-23 su 9-23 Megakes
Liput: 7.-9.10.2022 Aikuiset 12 € Opiskelijat / eläkeläiset / työttömät 10 € Nuoret (7-17v.) 6 € Perhelippu 20 € (1-2 aikuista + 1-2 alle 18v. lasta) 3 päivän ranneke 16 € Ryhmälippu 10 €/hlö (ryhmässä vähintään 10 maksavaa henkilöä) Messut avoinna: pe 11-17, la 10-17, su 10-16 Kirkkokatu 23 Il
EPARI 21.9.2022 Rakkaudella Marre - Pompom kimppu ja Pompom maskotti Pajat: Virkkauspaja isoäidin neliö Tule tekemään hauska pompom kimppu tai pompom maskotti ihanista ja värikkäistä langoista. Pompom paja sopii kaikenikäisille Tule virkkaamaan nyt niin ajankohtainen isoäidin neliö Kalenterim
16 EPARI 21.9.2022 ke-su 21.-25.9. Ruokaprismasta kotitalouksille niin kauan kuin tuotteita riittää Kaikkea herkullista ruokapöytään. ERÄ ERÄ Voim. 25.9. asti Rainbow Lohifilee Norja 2 fileetä/talous 9 90 kg Voim. 25.9. asti Atria Naudan ulkofilee takuumurea n. 800 g, Suomi 16 90 kg Voim
EPARI 21.9.2022 17 Tarkett Vinyylimatot varastomallisto -20% Huoleton ja kulutusta kestävä vinyylimatto kotikäyttöön. tarjous voimassa 2.10. asti Katkaistaan haluttuun määrämittaan myymälässä, leveydet 3, 2 ja 4 m. Useita kuoseja. S-ETUKORTILLA ke-su 21.-25.9. Kaikki lelut Miesten ja naisten
18 EPARI 21.9.2022 Jokainen vuodenaika antaa puutarhassa puuhastelevalle tävät n y d ö y h it v s a omanlaista energiaa K a vinteit ra en e lv a t t a v u t u ja valmista Kaikki TAIMET, PUUT, PENSAAT, PERENNAT JA HAVUT Biolan Puutarhan Musta multa 10 55L -50% 00 3 säkkiä norm. 4,60 säkki
EPARI 21.9.2022 19 TERVE SUU ON KOKO KEHON ASIA Kun hoidamme suutamme, voimme kaikin puolin paremmin. Asiantuntijamme auttavat sinua kaikissa suun terveyden asioissa. Meillä on myös mahdollisuus nukutushammashoitoon. Sari Rinta-Valkama Hammaslääkäri Jukka Haapajärvi Simo Laitinen Hanna Myllyni
20 EPARI 21.9.2022 Epari alueensa paikallisin SUPERNOPEA VALOKUITU Seinäjoella ensimmäiset käyttöönotot on tehty ja rakennustyöt jatkuvat. Vielä ehdit liittyä mukaan! Kampanja päättyy kun kaivinkoneet poistuvat ja rakentaminen alueella päättyy! Ida Sofia Flemingin työstämä metalliääniveistos o
21 EPARI 21.9.2022 62 1 8 YEARS HA - 2022 160 Hartmanin sisustustarjoukset! RTMAN Suuri valikoima Pukkilan laattoja myymälässä! Europe 10x10 lattialaatta 22,90/m2 Vinyylilankku Nordic Design KL 33. Integroidulla alusmateriaalilla. Nordic Design-vinyylilankuissa on lankun reunoissa läh
22 EPARI 21.9.2022 Sana on vapaa Toimitus pidättää itsellään oikeuden valita julkaistavat palautteet journalistisin perustein. Palautteen lähettäjän yhteystiedot on oltava toimituksen tiedossa. Palautteet julkaistaan nimimerkillä. Palvelu on maksuton. UUSI TALVITYÖVAATEMALLISTO! ANTON talvitakit
EPARI 21.9.2022 Lukijoolta-mielipiteet saavat olla maksimissaan 2000 merkkiä. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaisemansa mielipidetekstin. Mielipide voidaan julkaista nimimerkillä. Lähettäjän nimen on oltava toimituksen tiedossa. 23 Kolumni Pitkien illallisten ylistys KAUPPAKESKUS E nsim
24 EPARI 21.9.2022 Tapahtumia ja menoja Mies kituu kahden naisen loukussa Teatteri arviossa Juokse vaimosi edestä. Ray Cooneyn komedian ensi-ilta Teatteri Hysteriassa 17.9.2022. T örnävän Piirillä kolmatta vuotta toimiva Teatteri Hysteria on saanut uuden sisäänkäynnin. Tästä lähin teatteriin as
Tapahtumia ja menoja Alzheimer-päivä valaisee ja sytyttää Muistin tulen ETELÄ-POHJANMAA. Etelä-Pohjanmaan muistiyhdistys järjestää tänä vuonna 10. kertaa Muistin tuli -tapahtuman. Juhlavuoden kunniaksi tänään keskiviikkona, Maailman Alzheimer -päivänä, valaistaan violettiseksi muun muassa Lakeuden r
26 EPARI 21.9.2022 Oli ilo hoitaa Sinua Hymyn paikassa kaikki nämä vuodet. Nyt vastaanotto Prismassa on loppunut. Tervetuloa entiset ja uudet asiakkaat hoitoomme Seinäjoen Terveystalon hammaslääkäripalveluihin! Ajanvaraukset avoinna 4.10.2022 alkaen. Perheuutiset Seinäjoen alueseurakunta Kastetut
on kokonaisuus Seurakunta tiedottaa EPARI 21.9.2022 27 SEINÄJOEN SEURAKUNTAπ JUMALANPALVELUKSET Osallistua voi myös verkkokirkon tai radion kautta. www.seinajoenseurakunta.fi/verkkokirkko Radio Dei 89,4 MHz SUNNUNTAINA 25.9. Lakeuden Risti: klo 10 Messu. Niemi, Lampila, Ojala-Haapala. Törnävän
28 EPARI 21.9.2022 Mitä on nuoruus tänään kirjoitushaaste nuorille EPARI. Kulttuuriyhdistys Koho järjestää yhteistyössä Pohjanmaan Kirjalijat ry:n kanssa kirjoitushaasteen teemalla Nuoruus tänään. Haasteella etsitään tekstejä, jotka kertovat, miten nuoruutta tänään eletään ja koetaan Etelä-Pohjan
EPARI 21.9.2022 29 SUDOKU Täytä tyhjät ruudut numeroilla 1 - 9 niin, että jokainen numero esiintyy jokaisella pysty- ja vaakarivillä vain kerran ja jokaisessa yhdeksän ruudun ruudukossa vain kerran. 5 6 2 5 5 3 4 1 3 8 7 1 8 6 4 1 2 4 2 2 1 3 6 3 5 7 8 4 7 1
30 EPARI 21.9.2022 Menot Tapahtumia Ylistaron KainastonnuorisoseurallaLumikit-näytelmän esitykset: Ke 21.9., to 22.9., la 24.9. ja su 25.9. klo 18. Ylistarontie 520, Ylistaro as. Ei suosit. alle 13 v. Bingo t o 22.9. klo 17-18 Toimintojentalolla (Kasperinviita 13). Maksullinen. Sählyä aikuisille r
EPARI 21.9.2022 PERIKUNNAT HUOM! Autohuolto, jossa on jiitä. Ostetaan jatkuvasti ylimääräisiä koti-irtaimistoja. Myös asunnon kokonaistyhjäykset ja siivoukset myyntikuntoon. K. Salovaara 0400-564725 Ostetaan hyvää kypsää PUOLUKKAA JA KARPALOA Seinäjoen Hyllykallion Prisman pihassa Ostetaan KU
EPARI 21.9.2022 KIERTÄVÄ S-PANKKINEUVOJA PAIKALLA AJANVARAUKSELLA KLO 10-18, torstaina 6.10. JALASJÄRVI p. 010 7646 440 - VARAA AIKA MARKETISTA. (puhelun hinta 0,0835€/puhelu + 0,1209€/min) S-PANKKI.FI ULKOMYYNNISSÄ LOIMULOHTA KLO 9-17 ke 21.9. JOUPPI; Sjoki ke 28.9. TANELINRANTA; Sjoki www.nuuk