EPARI
21.9.2022
Lukijoolta-mielipiteet saavat olla maksimissaan 2000 merkkiä. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaisemansa mielipidetekstin.
Mielipide voidaan julkaista nimimerkillä. Lähettäjän nimen on oltava toimituksen tiedossa.
23
Kolumni
Pitkien illallisten ylistys
KAUPPAKESKUS
E
nsimmäinen vuosi ilman alkoholia tuntui
pitkältä. Sitten silmänräpäyksessä vuosia
hurahtikin viisi.
Raittiin elämäntavan myötä minusta ei tullut aamuvirkkua lenkkeilijää. Elämästä löytyi
paljon suurempia arvoja kuin fyysinen suorittaminen. Silti ajaudun aina välillä haalimaan liikaa töitä, sillä
toistuva ahdistus ei enää hidasta tahtia. Arjen tasapaino on
ikuista opettelua vaihtuvissa olosuhteissa ja sellaista elämän
kuuluukin olla.
Viime vuosina vahvistunut sober-kulttuuri on erittäin tervetullut. Minä rakastan kosteita illallisia ja kauniita jalallisia
laseja. Me suomalaiset tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja ilonpitoa. Olisi kohtuutonta, jos kaikesta tästä saisi nauttia vain
alkoholia lasissa eikä kukaan aikuinen jaksa juoda Coca-Colaa
loputtomiin. Nollaprosenttisten tuotteiden myynti on kasvanut räjähdysmäisesti.
Päihderiippuvuus sairautena ei silti ole kadonnut, vaan
se on kasvava yhteiskunnallinen kriisi. Suurin osa ihmisistä
mieltää sen edelleen päihtyneeksi käytökseksi ravintolan
tupakkapaikalla, mutta minulle se näyttäytyy eri tavalla.
Riippuvuus aiheuttaa aggressiivista käytöstä arkisissa
tilanteissa juuri silloin, kun ihminen ei ole akuutisti päihteiden vaikutuksen alaisena. Puheeksioton seurauksena
laukeaa defenssireaktio, koska oman tilan myöntäminen on riippuvaiselle erityisen vaikeaa. Syy omaan
pahaan oloon on aina jossain toisessa ja vähitellen
kanssaihmiset kotia, koulua ja työpaikkaa myöten
alkavat oireilla.
Miksi kivun kohtaaminen on niin vaikeaa ja
miksi meillä ei edelleenkään ole siihen riittävästi
työkaluja?
Yksi merkittävä tekijä on juurisyyn väistäminen.
Suomessa on edelleen hyväksytympää omistaa mielenterveysdiagnoosi kuin myöntää olevansa riippuvainen.
Mielenterveyttä voi kuitenkin tarkastella vasta selvällä päällä ja yllättävän usein moni diagnoosi paljastuukin
vain riippuvuuden seuraukseksi. On myös muistettava,
että elämän perusolotila ei ole euforinen riemu, vaan
kaikki tunteet kuuluvat täysipainoiseen elämään.
Pandemian helpotettua ruokalähetit, leffat ja yksinäiset kalsarikännit ovat itsepetoksellinen tekosyy. Pitkät
yhteiset illalliset sen sijaan tuovat ihmisiä yhteen ja
tarjoavat hetken vaihtaa kuulumisia. Aivan kaikenlaisia.
Natalil Lintala
Teatteritaiteen maisteri, yrittäjä
Wella INVIGO
Shampoot
ja hoitoaineet 1L
Lukijoolta
Kopelointi ei poista kipua
Ties monettako kertaa sain
käskyn mennä vatsavaivojeni
kanssa lääkäriin, jotta saisin
edes lähetteet tarkempiin
tutkimuksiin jatkuvista kipuiluista, kun haittaa työntekoa
oksentelukin. Jälleen kerran
oli vain vähän kopelointia ja
verikokeet. Lopputulema oli,
että potilas jää seurantaan
ja tulee takaisin mikäli kivut
palaa.
Eiväthän ne minnekään
ole edes kadonneet, välillä
vaan helpottaneet. Sama
kaava toistuu, jos lääkäriaikaa
odotellessa olo kohenee.
Yöpäivystyksessä annetaan
kipulääke ja kehoitetaan
tulemaan uudestaan lääkärin
ajanvarauksen kautta.
Ei muuten ole ilmaista
touhua käydä Y-talolla.
Sappi kiehuu
25,(29,90)
Lämmin vesi hoivaa ja säästää
Kiitos Seinäjoen päättäjät ja
liikuntalatakunnan jäsenet,
kun Seinäjoen uimahallin
monitoimialtaan vesi on
lämmin vammaisille sekä
tuki-ja liikuntaelinvammaisille. Fysioterapiaa ja liikuntaa
tarvitsevat voivat edelleen
jumpata altaassa.
Yksi astekin alempi aiheuttaa muun muassa suonenvetoa jaloissa. Eläkeikäisiä
käy tosi paljon ryhmissä ja
vapaasti altaalla, osa tulee
lääkärin ohjeen mukaan
jopa sauva apunaan altaalle
saakka. Näin säästyy sairaalapaikka eli 4 000 euroa kuu-
kaudessa.
Koululaiset karaistuvat
muissa altaissa ja voivat
lopuksi peseytyä lämpimällä
vedellä.
Ei tarvitse hyppiä monitoimialtaaseen. Hyppypaikka on
erikseen.
Jumppari
tarjous voimassa 30.10. asti
PARTURIKAMPAAMO
KAUPPAKESKUS PRISMA Hyllykalliontie 2, p. 010 7646 150
muina aikoina
ma-pe 8-20, la 8-18, su suljettu sopimuksen
mukaan
Prisma
ParturiKampaamo
puhelun hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min
Vapaa-aika: Opiskelijat keräävät juomalla leimoja passiin sivu 12 21.9.2022 N:o 38 www.epari.fi 4-5 Kyykkyruuan ostaminen tietää selvää säästöä Epari keräsi varmat vinkit menojen pienentämiseksi PALKITTU 2021 KAUPUNKILEHTI Turvallista asumista kotiisi Syystarjous: Jos ei kauppaa, ei kuluja
02 EPARI 21.9.2022 Elämän verran tarinoita tässä niistä muutama Säästä ruokamenoissa ostamalla raakana. Hankkimalla jalostamattomia ruoka-aineita maksat vähemmän. Ruuan valmistaminen itse on siis kannattavaa. Lisäksi saat pienellä vaivalla paljon paremman makuista ruokaa. hullumaksaa.blogspot.com
03 EPARI 21.9.2022 Kaikkea hyvää loppuviikkoon Seinäjoen Minimanista KeSu 21.25.9.2022 Palvelemme: Ma-La 723 Su 923 Palvelutiskiltä Ke-La Hetki DUO PAPRIKA 400 g (4,37/kg) Alankomaat Kalamestariltamme NORJAN LOHIFILE D-leikkuu KANAN OHUT FILEELEIKE 480-600 g (8,33-10,24/kg) yksitt. 7,8
04 EPARI 21.9.2022 Uutisia, ihmisiä ja ilmiöitä lakeuksilta Monet kaupat myyvät viimeisien aukiolotuntien aikana tuotteita reiluilla alennuksilla. Tarjouksia hyödyntämällä saa periaatteessa kaksi kauppakassia yhden hinnalla. KUVA VIRPI KUPIAINEN-ÄMMÄLÄ Fiksu säästää ruokakuluissa Ruoka on kallis
EPARI 21.9.2022 05 Mitä löytyy opiskelijan jääkaapista? Seinäjoki EMMI KARTTUNEN K purkkipavut kuivatuilla pavuilla. Juustopala on juustoraastetta edullisempaa. Juuresraasteet ovat halvempaa syötävää kuin salaatit. Pakastevihannekset ovat usein tuoreita kukkaroystävällisempiä. Suosi lihassa edul
06 EPARI 21.9.2022 Uutisia Museokeskuksen hankinta keskeytetään Seinäjoki MARKKU KULMALA Entinen Tiklaksen teollisuuskiinteistö Seinäjoen keskustassa vapautui kansalaisopiston käytöstä kaksi vuotta sitten. K UVA KARI LÖFHJELM S einäjoen ydinkeskustaan suunnitellun Museokeskus Tiklaksen rakent
07 EPARI 21.9.2022 Avoinna ark. 9-20 la 9-18 su 11-18 Fazerina SUKLAATÄYTEKEKSI 142g (7,04e/kg) Vincinni Cubes 1€ 1€ 1€ 1€ Carman (5,00e/kg) 1€ Hau Hau LIHAISA Töysäläinen VOI PIPARKAKKUJA Vincinni Tortina KAKUT 200g mansikka, kaakao, vanilja VOHVELI 250g Marabou Cookie Loop KEKSI
08 EPARI 21.9.2022 Opiskelijaelämä Haalarit ovat opiskelijan luottovaate Baarireissut ja värikkäät haalarit kuuluvat opiskelijaelämään. Ensi viikolla haalarimerkkejä kerätään kahvilakierroksella. Seinäjoki EMMI KARTTUNEN M uutaman kerran vuodessa Seinäjoen kaduille ko ko o n t u u erivärisiin h
Epari - alueensa paikallisin EPARI 21.9.2022 Saunasta voi tiirata padelia Seinäjoelle on avattu uusi padel-halli. Tavoite on korostaa yhteisöllisyyttä ja järjestää uusiakin harrastajia houkuttelevia tapahtumia. Seinäjoki EMMI KARTTUNEN Tero Mäntylä vaihtoi jalkapallon padeliin ja topparin tontin
10 3 PKT EPARI 21.9.2022 TARJOUKSET VOIMASSA PÄIVÖLÄSSÄ JA IDEAPARKISSA TO-SU 22.-25.9.2022 ellei toisin mainita. Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA 1 kg COSTA RICA JAUHETUT KAHVIT 400500 g Ei Reilu kauppa, premium blendit eikä maakahvit Brazil, Colombia tai Guatemala. (6,678,34/kg) Rajoitus 1
11 EPARI 21.9.2022 KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET VOIMASSA PÄIVÖLÄSSÄ JA IDEAPARKISSA TO-SU 22.-25.9.2022 ellei toisin mainita. Esim. kuvan TYYNY 50 x 60 cm Tyynyn kangas tiivistä puuvillaa, täyte laadukasta, hienoa ja pehmoista polyesteripallokuitua. Täyte osittain uusiopolyesteriä. Tutkitusti haitta-
12 EPARI 21.9.2022 Liikenne Onnistuuko taskuparkki? Seinäjoki KATI ALA-RENKO K 3. Onko ysyimme ohikulkijoilta Seinäjoelta, onko taskuparkkeeraus ongelma. Näin meille vastattiin: 1. Osaatko taskuparkkeerata? 2. Milloin viimeksi taskuparkkeerasit? Seinäjoella osattava taskuparkkeeraus? Arto Saa
EPARI 21.9.2022 ä m ä El on ruokaa ke-SU ETU ke-SU ETU Hätälä Merilohifilee D-leikkuu, Norja Johan i Hallen & Bergfalk Oy Siikafilee nypitty Suomi 1490 3690 KG ke-SU ETU ke-SU ETU Escamar Seafood Loimulohifilee Norja Kruunu Herkku Nakkistroganoff Suomi 2790 KG ma-la 7-23 su 9-23 Megakes
Liput: 7.-9.10.2022 Aikuiset 12 € Opiskelijat / eläkeläiset / työttömät 10 € Nuoret (7-17v.) 6 € Perhelippu 20 € (1-2 aikuista + 1-2 alle 18v. lasta) 3 päivän ranneke 16 € Ryhmälippu 10 €/hlö (ryhmässä vähintään 10 maksavaa henkilöä) Messut avoinna: pe 11-17, la 10-17, su 10-16 Kirkkokatu 23 Il
EPARI 21.9.2022 Rakkaudella Marre - Pompom kimppu ja Pompom maskotti Pajat: Virkkauspaja isoäidin neliö Tule tekemään hauska pompom kimppu tai pompom maskotti ihanista ja värikkäistä langoista. Pompom paja sopii kaikenikäisille Tule virkkaamaan nyt niin ajankohtainen isoäidin neliö Kalenterim
16 EPARI 21.9.2022 ke-su 21.-25.9. Ruokaprismasta kotitalouksille niin kauan kuin tuotteita riittää Kaikkea herkullista ruokapöytään. ERÄ ERÄ Voim. 25.9. asti Rainbow Lohifilee Norja 2 fileetä/talous 9 90 kg Voim. 25.9. asti Atria Naudan ulkofilee takuumurea n. 800 g, Suomi 16 90 kg Voim
EPARI 21.9.2022 17 Tarkett Vinyylimatot varastomallisto -20% Huoleton ja kulutusta kestävä vinyylimatto kotikäyttöön. tarjous voimassa 2.10. asti Katkaistaan haluttuun määrämittaan myymälässä, leveydet 3, 2 ja 4 m. Useita kuoseja. S-ETUKORTILLA ke-su 21.-25.9. Kaikki lelut Miesten ja naisten
18 EPARI 21.9.2022 Jokainen vuodenaika antaa puutarhassa puuhastelevalle tävät n y d ö y h it v s a omanlaista energiaa K a vinteit ra en e lv a t t a v u t u ja valmista Kaikki TAIMET, PUUT, PENSAAT, PERENNAT JA HAVUT Biolan Puutarhan Musta multa 10 55L -50% 00 3 säkkiä norm. 4,60 säkki
EPARI 21.9.2022 19 TERVE SUU ON KOKO KEHON ASIA Kun hoidamme suutamme, voimme kaikin puolin paremmin. Asiantuntijamme auttavat sinua kaikissa suun terveyden asioissa. Meillä on myös mahdollisuus nukutushammashoitoon. Sari Rinta-Valkama Hammaslääkäri Jukka Haapajärvi Simo Laitinen Hanna Myllyni
20 EPARI 21.9.2022 Epari alueensa paikallisin SUPERNOPEA VALOKUITU Seinäjoella ensimmäiset käyttöönotot on tehty ja rakennustyöt jatkuvat. Vielä ehdit liittyä mukaan! Kampanja päättyy kun kaivinkoneet poistuvat ja rakentaminen alueella päättyy! Ida Sofia Flemingin työstämä metalliääniveistos o
21 EPARI 21.9.2022 62 1 8 YEARS HA - 2022 160 Hartmanin sisustustarjoukset! RTMAN Suuri valikoima Pukkilan laattoja myymälässä! Europe 10x10 lattialaatta 22,90/m2 Vinyylilankku Nordic Design KL 33. Integroidulla alusmateriaalilla. Nordic Design-vinyylilankuissa on lankun reunoissa läh
22 EPARI 21.9.2022 Sana on vapaa Toimitus pidättää itsellään oikeuden valita julkaistavat palautteet journalistisin perustein. Palautteen lähettäjän yhteystiedot on oltava toimituksen tiedossa. Palautteet julkaistaan nimimerkillä. Palvelu on maksuton. UUSI TALVITYÖVAATEMALLISTO! ANTON talvitakit
EPARI 21.9.2022 Lukijoolta-mielipiteet saavat olla maksimissaan 2000 merkkiä. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaisemansa mielipidetekstin. Mielipide voidaan julkaista nimimerkillä. Lähettäjän nimen on oltava toimituksen tiedossa. 23 Kolumni Pitkien illallisten ylistys KAUPPAKESKUS E nsim
24 EPARI 21.9.2022 Tapahtumia ja menoja Mies kituu kahden naisen loukussa Teatteri arviossa Juokse vaimosi edestä. Ray Cooneyn komedian ensi-ilta Teatteri Hysteriassa 17.9.2022. T örnävän Piirillä kolmatta vuotta toimiva Teatteri Hysteria on saanut uuden sisäänkäynnin. Tästä lähin teatteriin as
Tapahtumia ja menoja Alzheimer-päivä valaisee ja sytyttää Muistin tulen ETELÄ-POHJANMAA. Etelä-Pohjanmaan muistiyhdistys järjestää tänä vuonna 10. kertaa Muistin tuli -tapahtuman. Juhlavuoden kunniaksi tänään keskiviikkona, Maailman Alzheimer -päivänä, valaistaan violettiseksi muun muassa Lakeuden r
26 EPARI 21.9.2022 Oli ilo hoitaa Sinua Hymyn paikassa kaikki nämä vuodet. Nyt vastaanotto Prismassa on loppunut. Tervetuloa entiset ja uudet asiakkaat hoitoomme Seinäjoen Terveystalon hammaslääkäripalveluihin! Ajanvaraukset avoinna 4.10.2022 alkaen. Perheuutiset Seinäjoen alueseurakunta Kastetut
on kokonaisuus Seurakunta tiedottaa EPARI 21.9.2022 27 SEINÄJOEN SEURAKUNTAπ JUMALANPALVELUKSET Osallistua voi myös verkkokirkon tai radion kautta. www.seinajoenseurakunta.fi/verkkokirkko Radio Dei 89,4 MHz SUNNUNTAINA 25.9. Lakeuden Risti: klo 10 Messu. Niemi, Lampila, Ojala-Haapala. Törnävän
28 EPARI 21.9.2022 Mitä on nuoruus tänään kirjoitushaaste nuorille EPARI. Kulttuuriyhdistys Koho järjestää yhteistyössä Pohjanmaan Kirjalijat ry:n kanssa kirjoitushaasteen teemalla Nuoruus tänään. Haasteella etsitään tekstejä, jotka kertovat, miten nuoruutta tänään eletään ja koetaan Etelä-Pohjan
EPARI 21.9.2022 29 SUDOKU Täytä tyhjät ruudut numeroilla 1 - 9 niin, että jokainen numero esiintyy jokaisella pysty- ja vaakarivillä vain kerran ja jokaisessa yhdeksän ruudun ruudukossa vain kerran. 5 6 2 5 5 3 4 1 3 8 7 1 8 6 4 1 2 4 2 2 1 3 6 3 5 7 8 4 7 1
30 EPARI 21.9.2022 Menot Tapahtumia Ylistaron KainastonnuorisoseurallaLumikit-näytelmän esitykset: Ke 21.9., to 22.9., la 24.9. ja su 25.9. klo 18. Ylistarontie 520, Ylistaro as. Ei suosit. alle 13 v. Bingo t o 22.9. klo 17-18 Toimintojentalolla (Kasperinviita 13). Maksullinen. Sählyä aikuisille r
EPARI 21.9.2022 PERIKUNNAT HUOM! Autohuolto, jossa on jiitä. Ostetaan jatkuvasti ylimääräisiä koti-irtaimistoja. Myös asunnon kokonaistyhjäykset ja siivoukset myyntikuntoon. K. Salovaara 0400-564725 Ostetaan hyvää kypsää PUOLUKKAA JA KARPALOA Seinäjoen Hyllykallion Prisman pihassa Ostetaan KU
EPARI 21.9.2022 KIERTÄVÄ S-PANKKINEUVOJA PAIKALLA AJANVARAUKSELLA KLO 10-18, torstaina 6.10. JALASJÄRVI p. 010 7646 440 - VARAA AIKA MARKETISTA. (puhelun hinta 0,0835€/puhelu + 0,1209€/min) S-PANKKI.FI ULKOMYYNNISSÄ LOIMULOHTA KLO 9-17 ke 21.9. JOUPPI; Sjoki ke 28.9. TANELINRANTA; Sjoki www.nuuk