Tapahtumia ja menoja
Alzheimer-päivä
valaisee ja sytyttää
Muistin tulen
ETELÄ-POHJANMAA.
Etelä-Pohjanmaan muistiyhdistys järjestää tänä vuonna
10. kertaa Muistin tuli -tapahtuman. Juhlavuoden kunniaksi tänään keskiviikkona,
Maailman Alzheimer -päivänä, valaistaan violettiseksi
muun muassa Lakeuden risti
ja Lapualla oleva Vanhan
Paukun kulttuurikeskus.
Tällä viikolla vietettävän
Muistiviikon aikana EteläPohjanmaan Muistiyhdistys
järjestää monenlaista ohjelmaa. Yksi niistä on Muistin
tuli -tapahtuma Kortesjärven
Ylikylän nuorisoseuralla,
jossa kello 17 kuullaan luento
muistin ylläpitämisestä ja
hoitotahdon tekemisestä.
Luentojen jälkeen on mah-
dollisuus seurata lauantaina
24. syyskuuta ensi-iltansa
saavan muistisairaudesta
kertovan Isä-näytelmän
harjoituksia.
Harjoitusten jälkeen
Muistin tuli syttyy tuomaan
iloa ja valoa muistisairaille
läheisillemme. Muistin tulet
syttyvät myös ainakin Seinäjoen ammattikorkeakoulun
Kampusrannassa.
Muistinhuoltoon liittyviä
vinkkejä voi kysellä Ideaparkin Keskus-Apteekissa
perjantaina 23. syyskuuta
kello 1014.
Suomessa muistisairauteen sairastuu vuosittain
noin 14 500 henkilöä.
Etelä-Pohjanmaalla väestö
ikääntyy muuta maata
keskimääräistä nopeammin ja muistisairaiden
osuus väestöstä on maan
korkeimpia.
Pärnun kylpylöihin
viikoittain
Estonia Medical Spa
495,- / täysihoidolla
Viikinki Spa
Vastuullisen median
tunnistat tästä nimestä
AB talo alk. 505,- puolihoito
CD talo alk. 535,- puolihoito
Hinnat sis. Eckerö buffet
meno/paluu
Reitti 9.10. Härmä-Lapua-Seinäjoki
25
JOULUNAVAUSMESSUT
Kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa
Lapualla 19.-20.11.2022
(la 10-16, su 11-16)
MYYNTIPAIKAT VARATTAVISSA NYT!
Sisäpaikka: 35€/2pv
Ulkopaikka: 30€/2pv
Yhden päivän hinta sama.
Sisäpaikat arvotaan.
Varaa ja maksa pe 21.10.2022 mennessä:
ruut.lehto@lapua.fi tai 044 438 4582
To 22.9. klo 19 Hotelli Alma
Lakeuden
muusikot ry:n
40-vuotisjuhlakonsertti
SKOR MÄSÄ-DUO
REVOLVER FEAT. KOOP ARPONEN
Liput 15 € ei sisälly kausikorttiin.
Ennakkomyynti Hotelli Almasta.
To 29.9. klo 19 Seinäjoki-sali
Nuoret taitajat
SKOR SONJA KÄKELÄ, klarinetti
VILI VÄNSKÄ, viulu ja
PIHLA-PETRIIKKA PIIRONEN, viulu
NELMA PASSINEN, saksofoni
AINO KOIVUKANGAS, huilu
VILJO HARJU, piano
Liput 15 /12 € / kausikortilla
K ATS O S Y K S Y N KO KO O H J E L M I S TO : W W W. S KO R . F I
RAY COONEY
www.kaarimatkat.fi
EPARI
21.9.2022
TEATTERI HYSTERIA
kse
o
SI
u
O
M
I
VA
edestä
ESITYS & ILLALLINEN
LIPUT: HYSTERIA.FI
tai p. 044 3573 115
www.vanhapaukku.fi
Koko perheen
metsämörriretki
Käpälikön lähialueella 24.09.2022
klo 15.00-18.00.
Kokoontuminen telttakatoksen luokse,
Koskenalantie 23 kohdalla.
Pakatkaa reppuun
eväät, kumisaappaat
jalkaan ja lähtekää
nauttimaan luonnosta
juhlatunnelmissa.
Lakeuden
Latu ja Polku
Katso kotisivuilta lisää
tai soita 0400 599 309
KAUDEN AVAUS
SEINÄJOKI AREENASSA
Muista minua
-konsertti
ESITYKSET
to 22.9. klo 18
pe 23.9. klo 18
la 24.9. klo 14 & 18
Su 23.10.2022 klo 14.00 Seinäjoki-sali
Konsertti koostuu
Topi Sorsakosken
koskettavasti
tulkitsemista tangoista
ja iskelmistä.
Esiintyjinä tangoseniori
-kilpailun voittajat
vuosien varrelta.
PiiriSeuralantie 25, 60220 Seinäjoki
Juontajina ja myös laulajina Tangokuninkaalliset
Johanna Debreczeni ja Kyösti Mäkimattila.
Timo Saarimäen orkesteri säestää.
Pohjanmaan Psykoterapiaseura ry
SPV-JYMY
LA 24.9. klo 17.00
SEINÄJOKI AREENA
OTTELUISÄNTÄNÄ
SPV-LASB
SU 25.9. klo 15.00
SEINÄJOKI AREENA
OTTELUISÄNTÄNÄ
Ennakkoliput edullisemmin // Lähitapiola tarjoaa ilmaisen
lipun Tiketissä 20 ensimmäiselle ennakkolipun ostajalle //
www.peliveljet.fi // ww.tiketti.fi
Su 23.10.2022 Liput
klo 14.00myynnissä www.lippu.fi
Seinäjoen kaupunginkirjasto yhdessä
Su
23.10.2022
klo 14.00
Seinäjoki-sali
Pohjanmaan Psykoterapiaseura ry:n kanssa
Liput 28€ + tilausmaksut (alk. 1,50€/ tilaus www.lippu.fi)
Seinäjoki-sali
järjestää yleisöluentosarjan
Eläkeläislippu Hotelli-Ravintola Almasta 26€ (raj. erä)
PSYKOANALYYTTISIA
NÄKÖKULMIA TUNTEISIIN
Konsertti koostuu Järj.
Topi Sorsakosken
Suomalaisen tangon Satumaa ry
koskettavasti tulkitsemista tangoista ja iskelmistä.
Esiintyjinä tangoseniori
-kilpailun
voittajat
varrelta.
Konsertti
koostuu
Topivuosien
Sorsakosken
koskettavasti tulkitsemista tangoista ja iskelmistä.
Juontajina
ja myöstangoseniori
laulajina toimivat
Tangokuninkaalliset
Esiintyjinä
-kilpailun
voittajat vuosien varrelta.
Johanna Debreczeni ja Kyösti Mäkimattila.
Tunteet ovat sisäisen maailmamme ydintä ja ne ovat
Timo
Saarimäen
orkesteri
säestää.
Juontajina ja myös laulajina toimivat Tangokuninkaalliset
oleellisia myös inhimillisessä kanssakäymisessämme.
Johanna Debreczeni
ja Kyösti Mäkimattila.
SEINÄJOKISET
MUKAAN
Esitelmissä pyritään tuomaan esiin psykoanalyyttista
Timo Saarimäen orkesteri säestää.
näkemystä elämämme peruskokemuksiin. Luentosarjan
Liput
myynnissä 5.9. alkaen
ILMASTOYSTÄVÄLLISET
RUOKAVALINNAT
esitelmöitsijät ovat psykoanalyysin ja psykoterapian
Liput 28€ + tilausmaksut
-TYÖPAJASARJAAN!
Hotelli-Ravintola Alma, respa
(alk. 1,50€ / 5.9.
tilaus alkaen
www.lippu.fi)
kokeneita ammattilaisia. Keskustelulle on varattu aikaa
Liput myynnissä
ja yleisön kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita.
Järj. SuomalaisenMikä
tangon Satumaa
ry Liput 28€ +
kannustaisi
sinua
tekemään
tilausmaksut
Hotelli-Ravintola Alma, respa
Vapaa pääsy! Tervetuloa!
(alk. 1,50€ / tilaus www.lippu.fi)
ilmastoystävällisempiä
ruokavalintoja?
Järj. Suomalaisen tangon Satumaa ry
Ohjelma keskiviikkoisin Seinäjoen pääkirjaston
Kerro meille!
Apilan Jaaksi-salissa klo 17:30-19:00.
Syksy 2022:
Kun on tunteet -johdatus luentosarjaan.
Riitta Kellosalo.
Psykiatrian erikoislääkäri,
koulutuspsykoanalyytikko (IPA)
26.10.2022: Hylättyjen ja kaltoinkohdeltujen lasten tunteista.
Merja Kaleva.
Psykiatrian erikoislääkäri,
koulutuspsykoanalyytikko (IPA),
lapsi- ja nuorisopsykoanalyytikko (IPA)
23.11.2022: Lapsen häpeästä.
Maria-Liisa Hannula.
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti,
psykoanalyytikkokandidaatti (IPA)
28.9.2022:
Luennot jatkuvat keväällä 2023.
Tule mukaan kokeiluun, jossa etsitään sinulle
sopivia, reiluja ja ripeitä kannustimia ruoan
kulutuksen hiilijalanjäljen pienentämiseen.
Aalto-yliopisto järjestää neljä työpajaa
Sokos Hotel Lakeudessa.
Ensimmäinen työpaja ma 26.9. klo 1720.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa
HIILIKANNUSTIN.FI
Vapaa-aika: Opiskelijat keräävät juomalla leimoja passiin sivu 12 21.9.2022 N:o 38 www.epari.fi 4-5 Kyykkyruuan ostaminen tietää selvää säästöä Epari keräsi varmat vinkit menojen pienentämiseksi PALKITTU 2021 KAUPUNKILEHTI Turvallista asumista kotiisi Syystarjous: Jos ei kauppaa, ei kuluja
02 EPARI 21.9.2022 Elämän verran tarinoita tässä niistä muutama Säästä ruokamenoissa ostamalla raakana. Hankkimalla jalostamattomia ruoka-aineita maksat vähemmän. Ruuan valmistaminen itse on siis kannattavaa. Lisäksi saat pienellä vaivalla paljon paremman makuista ruokaa. hullumaksaa.blogspot.com
03 EPARI 21.9.2022 Kaikkea hyvää loppuviikkoon Seinäjoen Minimanista KeSu 21.25.9.2022 Palvelemme: Ma-La 723 Su 923 Palvelutiskiltä Ke-La Hetki DUO PAPRIKA 400 g (4,37/kg) Alankomaat Kalamestariltamme NORJAN LOHIFILE D-leikkuu KANAN OHUT FILEELEIKE 480-600 g (8,33-10,24/kg) yksitt. 7,8
04 EPARI 21.9.2022 Uutisia, ihmisiä ja ilmiöitä lakeuksilta Monet kaupat myyvät viimeisien aukiolotuntien aikana tuotteita reiluilla alennuksilla. Tarjouksia hyödyntämällä saa periaatteessa kaksi kauppakassia yhden hinnalla. KUVA VIRPI KUPIAINEN-ÄMMÄLÄ Fiksu säästää ruokakuluissa Ruoka on kallis
EPARI 21.9.2022 05 Mitä löytyy opiskelijan jääkaapista? Seinäjoki EMMI KARTTUNEN K purkkipavut kuivatuilla pavuilla. Juustopala on juustoraastetta edullisempaa. Juuresraasteet ovat halvempaa syötävää kuin salaatit. Pakastevihannekset ovat usein tuoreita kukkaroystävällisempiä. Suosi lihassa edul
06 EPARI 21.9.2022 Uutisia Museokeskuksen hankinta keskeytetään Seinäjoki MARKKU KULMALA Entinen Tiklaksen teollisuuskiinteistö Seinäjoen keskustassa vapautui kansalaisopiston käytöstä kaksi vuotta sitten. K UVA KARI LÖFHJELM S einäjoen ydinkeskustaan suunnitellun Museokeskus Tiklaksen rakent
07 EPARI 21.9.2022 Avoinna ark. 9-20 la 9-18 su 11-18 Fazerina SUKLAATÄYTEKEKSI 142g (7,04e/kg) Vincinni Cubes 1€ 1€ 1€ 1€ Carman (5,00e/kg) 1€ Hau Hau LIHAISA Töysäläinen VOI PIPARKAKKUJA Vincinni Tortina KAKUT 200g mansikka, kaakao, vanilja VOHVELI 250g Marabou Cookie Loop KEKSI
08 EPARI 21.9.2022 Opiskelijaelämä Haalarit ovat opiskelijan luottovaate Baarireissut ja värikkäät haalarit kuuluvat opiskelijaelämään. Ensi viikolla haalarimerkkejä kerätään kahvilakierroksella. Seinäjoki EMMI KARTTUNEN M uutaman kerran vuodessa Seinäjoen kaduille ko ko o n t u u erivärisiin h
Epari - alueensa paikallisin EPARI 21.9.2022 Saunasta voi tiirata padelia Seinäjoelle on avattu uusi padel-halli. Tavoite on korostaa yhteisöllisyyttä ja järjestää uusiakin harrastajia houkuttelevia tapahtumia. Seinäjoki EMMI KARTTUNEN Tero Mäntylä vaihtoi jalkapallon padeliin ja topparin tontin
10 3 PKT EPARI 21.9.2022 TARJOUKSET VOIMASSA PÄIVÖLÄSSÄ JA IDEAPARKISSA TO-SU 22.-25.9.2022 ellei toisin mainita. Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA 1 kg COSTA RICA JAUHETUT KAHVIT 400500 g Ei Reilu kauppa, premium blendit eikä maakahvit Brazil, Colombia tai Guatemala. (6,678,34/kg) Rajoitus 1
11 EPARI 21.9.2022 KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET VOIMASSA PÄIVÖLÄSSÄ JA IDEAPARKISSA TO-SU 22.-25.9.2022 ellei toisin mainita. Esim. kuvan TYYNY 50 x 60 cm Tyynyn kangas tiivistä puuvillaa, täyte laadukasta, hienoa ja pehmoista polyesteripallokuitua. Täyte osittain uusiopolyesteriä. Tutkitusti haitta-
12 EPARI 21.9.2022 Liikenne Onnistuuko taskuparkki? Seinäjoki KATI ALA-RENKO K 3. Onko ysyimme ohikulkijoilta Seinäjoelta, onko taskuparkkeeraus ongelma. Näin meille vastattiin: 1. Osaatko taskuparkkeerata? 2. Milloin viimeksi taskuparkkeerasit? Seinäjoella osattava taskuparkkeeraus? Arto Saa
EPARI 21.9.2022 ä m ä El on ruokaa ke-SU ETU ke-SU ETU Hätälä Merilohifilee D-leikkuu, Norja Johan i Hallen & Bergfalk Oy Siikafilee nypitty Suomi 1490 3690 KG ke-SU ETU ke-SU ETU Escamar Seafood Loimulohifilee Norja Kruunu Herkku Nakkistroganoff Suomi 2790 KG ma-la 7-23 su 9-23 Megakes
Liput: 7.-9.10.2022 Aikuiset 12 € Opiskelijat / eläkeläiset / työttömät 10 € Nuoret (7-17v.) 6 € Perhelippu 20 € (1-2 aikuista + 1-2 alle 18v. lasta) 3 päivän ranneke 16 € Ryhmälippu 10 €/hlö (ryhmässä vähintään 10 maksavaa henkilöä) Messut avoinna: pe 11-17, la 10-17, su 10-16 Kirkkokatu 23 Il
EPARI 21.9.2022 Rakkaudella Marre - Pompom kimppu ja Pompom maskotti Pajat: Virkkauspaja isoäidin neliö Tule tekemään hauska pompom kimppu tai pompom maskotti ihanista ja värikkäistä langoista. Pompom paja sopii kaikenikäisille Tule virkkaamaan nyt niin ajankohtainen isoäidin neliö Kalenterim
16 EPARI 21.9.2022 ke-su 21.-25.9. Ruokaprismasta kotitalouksille niin kauan kuin tuotteita riittää Kaikkea herkullista ruokapöytään. ERÄ ERÄ Voim. 25.9. asti Rainbow Lohifilee Norja 2 fileetä/talous 9 90 kg Voim. 25.9. asti Atria Naudan ulkofilee takuumurea n. 800 g, Suomi 16 90 kg Voim
EPARI 21.9.2022 17 Tarkett Vinyylimatot varastomallisto -20% Huoleton ja kulutusta kestävä vinyylimatto kotikäyttöön. tarjous voimassa 2.10. asti Katkaistaan haluttuun määrämittaan myymälässä, leveydet 3, 2 ja 4 m. Useita kuoseja. S-ETUKORTILLA ke-su 21.-25.9. Kaikki lelut Miesten ja naisten
18 EPARI 21.9.2022 Jokainen vuodenaika antaa puutarhassa puuhastelevalle tävät n y d ö y h it v s a omanlaista energiaa K a vinteit ra en e lv a t t a v u t u ja valmista Kaikki TAIMET, PUUT, PENSAAT, PERENNAT JA HAVUT Biolan Puutarhan Musta multa 10 55L -50% 00 3 säkkiä norm. 4,60 säkki
EPARI 21.9.2022 19 TERVE SUU ON KOKO KEHON ASIA Kun hoidamme suutamme, voimme kaikin puolin paremmin. Asiantuntijamme auttavat sinua kaikissa suun terveyden asioissa. Meillä on myös mahdollisuus nukutushammashoitoon. Sari Rinta-Valkama Hammaslääkäri Jukka Haapajärvi Simo Laitinen Hanna Myllyni
20 EPARI 21.9.2022 Epari alueensa paikallisin SUPERNOPEA VALOKUITU Seinäjoella ensimmäiset käyttöönotot on tehty ja rakennustyöt jatkuvat. Vielä ehdit liittyä mukaan! Kampanja päättyy kun kaivinkoneet poistuvat ja rakentaminen alueella päättyy! Ida Sofia Flemingin työstämä metalliääniveistos o
21 EPARI 21.9.2022 62 1 8 YEARS HA - 2022 160 Hartmanin sisustustarjoukset! RTMAN Suuri valikoima Pukkilan laattoja myymälässä! Europe 10x10 lattialaatta 22,90/m2 Vinyylilankku Nordic Design KL 33. Integroidulla alusmateriaalilla. Nordic Design-vinyylilankuissa on lankun reunoissa läh
22 EPARI 21.9.2022 Sana on vapaa Toimitus pidättää itsellään oikeuden valita julkaistavat palautteet journalistisin perustein. Palautteen lähettäjän yhteystiedot on oltava toimituksen tiedossa. Palautteet julkaistaan nimimerkillä. Palvelu on maksuton. UUSI TALVITYÖVAATEMALLISTO! ANTON talvitakit
EPARI 21.9.2022 Lukijoolta-mielipiteet saavat olla maksimissaan 2000 merkkiä. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaisemansa mielipidetekstin. Mielipide voidaan julkaista nimimerkillä. Lähettäjän nimen on oltava toimituksen tiedossa. 23 Kolumni Pitkien illallisten ylistys KAUPPAKESKUS E nsim
24 EPARI 21.9.2022 Tapahtumia ja menoja Mies kituu kahden naisen loukussa Teatteri arviossa Juokse vaimosi edestä. Ray Cooneyn komedian ensi-ilta Teatteri Hysteriassa 17.9.2022. T örnävän Piirillä kolmatta vuotta toimiva Teatteri Hysteria on saanut uuden sisäänkäynnin. Tästä lähin teatteriin as
Tapahtumia ja menoja Alzheimer-päivä valaisee ja sytyttää Muistin tulen ETELÄ-POHJANMAA. Etelä-Pohjanmaan muistiyhdistys järjestää tänä vuonna 10. kertaa Muistin tuli -tapahtuman. Juhlavuoden kunniaksi tänään keskiviikkona, Maailman Alzheimer -päivänä, valaistaan violettiseksi muun muassa Lakeuden r
26 EPARI 21.9.2022 Oli ilo hoitaa Sinua Hymyn paikassa kaikki nämä vuodet. Nyt vastaanotto Prismassa on loppunut. Tervetuloa entiset ja uudet asiakkaat hoitoomme Seinäjoen Terveystalon hammaslääkäripalveluihin! Ajanvaraukset avoinna 4.10.2022 alkaen. Perheuutiset Seinäjoen alueseurakunta Kastetut
on kokonaisuus Seurakunta tiedottaa EPARI 21.9.2022 27 SEINÄJOEN SEURAKUNTAπ JUMALANPALVELUKSET Osallistua voi myös verkkokirkon tai radion kautta. www.seinajoenseurakunta.fi/verkkokirkko Radio Dei 89,4 MHz SUNNUNTAINA 25.9. Lakeuden Risti: klo 10 Messu. Niemi, Lampila, Ojala-Haapala. Törnävän
28 EPARI 21.9.2022 Mitä on nuoruus tänään kirjoitushaaste nuorille EPARI. Kulttuuriyhdistys Koho järjestää yhteistyössä Pohjanmaan Kirjalijat ry:n kanssa kirjoitushaasteen teemalla Nuoruus tänään. Haasteella etsitään tekstejä, jotka kertovat, miten nuoruutta tänään eletään ja koetaan Etelä-Pohjan
EPARI 21.9.2022 29 SUDOKU Täytä tyhjät ruudut numeroilla 1 - 9 niin, että jokainen numero esiintyy jokaisella pysty- ja vaakarivillä vain kerran ja jokaisessa yhdeksän ruudun ruudukossa vain kerran. 5 6 2 5 5 3 4 1 3 8 7 1 8 6 4 1 2 4 2 2 1 3 6 3 5 7 8 4 7 1
30 EPARI 21.9.2022 Menot Tapahtumia Ylistaron KainastonnuorisoseurallaLumikit-näytelmän esitykset: Ke 21.9., to 22.9., la 24.9. ja su 25.9. klo 18. Ylistarontie 520, Ylistaro as. Ei suosit. alle 13 v. Bingo t o 22.9. klo 17-18 Toimintojentalolla (Kasperinviita 13). Maksullinen. Sählyä aikuisille r
EPARI 21.9.2022 PERIKUNNAT HUOM! Autohuolto, jossa on jiitä. Ostetaan jatkuvasti ylimääräisiä koti-irtaimistoja. Myös asunnon kokonaistyhjäykset ja siivoukset myyntikuntoon. K. Salovaara 0400-564725 Ostetaan hyvää kypsää PUOLUKKAA JA KARPALOA Seinäjoen Hyllykallion Prisman pihassa Ostetaan KU
EPARI 21.9.2022 KIERTÄVÄ S-PANKKINEUVOJA PAIKALLA AJANVARAUKSELLA KLO 10-18, torstaina 6.10. JALASJÄRVI p. 010 7646 440 - VARAA AIKA MARKETISTA. (puhelun hinta 0,0835€/puhelu + 0,1209€/min) S-PANKKI.FI ULKOMYYNNISSÄ LOIMULOHTA KLO 9-17 ke 21.9. JOUPPI; Sjoki ke 28.9. TANELINRANTA; Sjoki www.nuuk