30
EPARI
25.1.2023
Täältä löytyy apu lähes kaikkeen kannattaa lukea tarkkaan!
Tyhjäkin koti
kuluttaa sähköä
Sähköä kuluu huomaamattomiin asioihin. Jos
kodin energiankulutus
nousee poikkeuksellisen paljon, voi energiasyöpön löytää kulutusmittarin avulla.
mampiin asioihin.
Kaukolämpötalouksissa
sähköä voi kuluttaa esimerkiksi kylpyhuoneen lattialämmitys. Kerrostaloasunnossa
sähköä vie kuin salaa muun
muassa huoneistokohtainen
koneellinen ilmanvaihto, jonka sähkönkulutus voi sisältyä
huoneiston kulutukseen.
Etelä-Pohjanmaa
Lämmitys
sähkösyöppö
TOIMITUS
S
ähkön säästäminen
kiinnostaa
tällä hetkellä selvästi
aiempaa
enemmän ja moni
on aloittanut oman sähkönkulutuksen aktiivisen seurannan.
Sähköä kuluu silloinkin,
kun pesukoneet ja saunat
ovat pois päältä tai asukas ei
ole kotona. Mistä tämä johtuu?
Sähköverkkoyhtiö Carunan asiakaskokemusjohtaja
Marika Tuominen kertoo,
että sähköä kuluu myös esimerkiksi kiuasta ja lämminvesivaraajaa huomaamatto-
Sähkölämmittäjällä
suurin
osa sähköstä kuluu lämmitykseen. Valtion kestävän
kehityksen yhtiö Motivan
mukaan vanhan sähkölämmitteisen asunnon sähkökulutuksesta tyypillisesti puolet
menee lämmitykseen. Suurissa ja vanhoissa taloissa tilojen lämmityksen osuus voi
olla jopa 80 prosenttia. Kodin
sähkölaitteiden osuus sähkölaskusta on 30 prosenttia ja
käyttöveden lämmityksen 20
prosenttia.
Tuomisen mukaan kulutuksen äkillinen lisääntyminen voi johtua esimerkiksi
sähkölaitteen
laiterikosta,
laitteen unohtumisesta päälle
tai väärästä asennuksesta.
Laitteet kuluttavat sähköä myös valmiustilassa, joten esimerkiksi tietokoneet
ja viihdelaitteet kannattaa
sulkea, kun niitä ei käytetä,
Tuominen vinkkaa.
Jos sähköä kuluu poikkeuksellisen paljon, kannattaa ensin tarkistaa sähkölaitteiden tilanne. Pistorasiaan
liitettävien laitteiden kulutusta pystyy kulutusmittareilla,
joka sijoitetaan pistorasian ja
töpselin väliin. Ongelmatapauksessa voi pyytää sähköasentajaa selvittämään onko
kiinteistön sähköjohdotukset
vedetty sähkömittarin taakse
oikein.
Jos selvityksen jälkeenkin
epäilee, että sähkönkulutustiedoissa on virhe, voi ottaa
yhteyttä sähköverkkoyhtiön
asiakaspalveluun.
Mittarit ovat kyllä tarkkoja, ja virheet mittauksessa
erittäin harvinaisia. Yhteydenotoista suuri osa liittyy
siihen, että asiakas haluaa
löytää syyn kulutuksessaan
havaitsemalle poikkeukselle,
Tuominen sanoo.
Laite sähkönsäästön avuksi
Seinäjoki
JUUSO RAJA-AHO
S
Energiankulutusmittareita voi
lainata usein myös sähköverkkoyhtiöistä ja kirjastosta.
einäjokelainen elektroniikka- ja ohjelmistoyritys Xedi Ky on tuomassa markkinoille uudenlaisen
tavan säästää sähköä ja pienentää sähkölaskua. Helmi
maaliskuussa myyntiin tuleva
eFeeler on firman ensimmäinen oma tuote.
Laitteen ja sovelluksen
avulla on mahdollista säädellä esimerkiksi kodin lattialämmityksen ja lämminvesivaraajan käyttöä tai sähköauton
latausta pörssisähkön hinnan
perusteella.
Sovellukseen voi asettaa
tietyn hintarajan, jolla sähkö
kytkeytyy päälle ja pois. Tai
sitten voi valita tietyn määrän
vuorokauden halvimpia tunteja, elektroniikkasuunnittelija Juha Mäki sanoo.
Tämä sopii etenkin isojen sähkösyöppöjen hallintaan. Kahvinkeitintä tällä ei
kannata ohjata, siinä ei ole
järkeä. Mutta esimerkiksi
valoja voi säätää niin, että
halvimmilla hinnoilla valot
ovat kirkkaammalla teholla ja
kalliimmilla hinnoilla on himmeämpi valaistus.
Mäen mukaan energian
hinnassa voi säästää laitteen
avulla jopa yli 70 prosenttia.
Se on laskettu niin, että
on kulutettu pörssisähköä
koko päivän ajan tai sitten
vain esimerkiksi kahdeksan
halvimman tunnin aikana.
Laitteen voi asentaa sähkökaappiin tai seinään. Laitetta ei voi ottaa käyttöön
omin päin, vaan asennuksen
saa suorittaa vain valtuutettu
sähköasentaja.
Asentamisen jälkeen sovellus parittaa laitteen puhelimen kanssa Bluetoothin
avulla. Sen jälkeen sovelluksen kautta haetaan kotitalouden langaton verkko. eFeeler
ottaa yhteyden langattomaan
verkkoon ja hakee pilven
kautta Nord Poolista hintatiedot.
Verkkoyhteyttä tarvitaan
vain tiedon hakemiseen, ohjaamiseen sitä ei tarvita. Jos
mökki on esimerkiksi Ähtärissä, sen lämminvesivaraajaa
ja lattialämmitystä voi ohjata
Seinäjoelta kotisohvalta.
AUTOKORJAAMO
O. ISO-KUNGAS
Webasto/Eber-huollot
Ilmastointihuollot
Katsastuskunnostukset
Määräaikaishuollot
Jakohihnan vaihtotyöt
RENKAAT HUOLTO VARAOSAT TUULILASIT KOLARITYÖT YM. PALVELUT
Ark. 816 Laturitie 10 SEINÄJOKI
Puh. 040 722 0489
www.300.fi
V A R A A A IK A !
4 9542
Puh. 010 lu76
+ 0,1209 €/min)
(0,0835 €/puhe
ULKO- JA
SISÄFIXAUKSET
KIILLOTUKSET
JA VAHAUKSET
KAIKKIEN AUTOMERKKIEN HUOLLOT
HUOLTO
ma-pe 8-17, la 9-14
Puh. 010 764 9040
(0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min)
AMARILLOSEINAJOKI
essautotalo
Pitoa kaikille keleille!
MYYNTI - ASENNUS
Suora palvelunumeromme:
Premium
sisäfixaus
alk. 80 €
Perusvahaus
alk. 80 €
Seinäjoen Ford-huolto:
RENKAAT HUOLTO VARAOSAT TUULILASIT KOLARI-huollot
TYÖT YM. PALVELUT
ark 7-17
RENGASHOTELLI
säilytyspalvelu
Tunnetusti valtakunnan
halvin
Tunnetusti
valtakunnan
halvin
vetokoukkupaketti
kaikkiin henkilövetokoukkupaketti
kaikkiin
ja pakettiautoihin.
henkilö- ja pakettiautoihin.
E-tyyppihyväksytty
kiinteä tai irroitettava
Nyt saatavana myös
E-tyyppihyväksytty
vetokoukku sekä merkki- kiinteä- tai irroitettava
tyyppihyväksytyt
kohtainen johtosarja
vetokoukut
vetokoukku
sekä
merkkikohtainen
valmiiksi asennettuna.
asennettuna
johtosarja
valmiiksi asennettuna.
matkailuautoihin.
Nyt myös osamaksulla!
Soita tarjous ja varaa aika asennukseen 050 330 5412
Nyt myös
osamaksulla!
www.silmanntech.com
Uurastajantie 8, Seinäjoki
Latvalantie 1, Hyllykallio
CarWashHyllykallio
LATVALANTIE 5, SEINÄJOKI Prismaa vastapäätä
essautotalo.fi
Pinnoitukset
alk. 220 €
VETOKOUKUT ASENNETTUNA
-korjaukset
-varaosat
Pitoa kaikille
MYYNTI - ASENNUS
Suora palvelunumeromme:
Soita tarjous ja varaa aika asennukseen 05
KOLARIKORJAAMO, MAALAAMO
& AUTOLASILIIKE
Rajatie 44, Seinäjoki
J. Kari 050-5700154
janne_kari@netikka.fi
Rengastie 21 Seinäjoki 06-4202810
VE
J. Talvitie 0500-662424
jukka.talvitie@netikka.fi
Korjaamme kaikki merkit
laadukkaasti ja ammattitaidolla
Sertifioitu autolasiliike
Kaikki merkit ja mallit
Tuulilasikorjaukset
Koulutetut asentajat
Takuu lasille ja työlle
Vakuutusyhtiöiden hyväksymä
Häpyhäpeä: Kun pimppiä sanotaan etupyllyksi sivu 25 25.1.2023 N:o 4 www.epari.fi 45 Kynttiläsoppaa keitetään nyt myös Seinäjoella Ukrainan etulinjaan tarvitaan kaikki mahdollinen apu Käytetyt kuormalavat edullisesti EUR-lava Kertalava Talve n LOPPUUNMYYNTI Talvikengät KOKO vaatemallisto
02 EPARI 25.1.2023 Elämän verran tarinoita tässä niistä muutama Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys ry on osoittautunut haluttomaksi neuvotella prosessin aikana eikä sitä ole kiinnostanut alueen ammatillisen koulutuksen kehittäminen tai nuorten koulutusmahdollisuuksien tulevaisuus. Voit
EPARI 25.1.2023 H E R K K U T O R ILTA KASPERI ERÄ TUORE SUOMALAINEN KIRJOLOHI 8 BRÄNDÖ LAX, SUOMI Tavallista parempi ruokakauppa ATRIA ERÄ TAMMINEN PLUSSA-KORTILLA KANAN FILEESUIKALE HUNAJA 300 G (6,67€/KG) 10.- 2.- ILMAN PLUSSA-KORTTIA 3,75 RS (12,50/KG) POHJANMAA KERMAJUUSTO 460 G
04 EPARI 25.1.2023 Uutisia, ihmisiä ja ilmiöitä lakeuksilta Seinäjoesta tuli Tangomarkkinoiden pääkumppani Seinäjoki on tämän vuoden rautatiekunta SEINÄJOEN kaupungin ja Seinäjoen Tangomarkkinat Oy:n välille on neuvoteltu yhteistyösopimus tälle vuodelle. Osapuolet sopivat yhteistyöstä, jonka ta
EPARI 25.1.2023 Matkahuolto sulkee Seinäjoen aseman ja lipunmyynti loppuu MATKAHUOLTO lopettaa toimintansa Seinäjoen, Vaasan ja Kokkolan asemilla. Asemien toiminnot siirtyvät liikkeenluovutuksilla Huhtala Logisticsille huhti-toukokuun aikana. Asemien 28 työntekijää siirtyvät liikkeenluovutuksen muk
06 EPARI 25.1.2023 Uutisia Kampushanke kaatui oikeudessa Nyt punnitaan vaihtoehtoja. Olipa vaihtoehto mikä tahansa, puhutaan useiden vuosien viivästyksestä. Sedun kampushanke sai kielteisen ratkaisun hallinto-oikeudessa. Vaikka päätös kumottaisiin mahdollisen valitusprosessin jälkeen, rakennush
07 EPARI 25.1.2023 Avoinna ark. 9-20 la 9-18 su 11-18 Green&Blacks LUOMU SUKLAA KAAKAOTA 85% Belvita SOFT BAKES CHOCO CHIPS 250g (4,00e/kg) 90g Rice Up! 1€ Prima Dod Sapro SILMÄLASIEN 11kpl/100g 30kpl PUHDISTUSPYYHE Rice Up! Maggi Garden 120g 6kpl/57g CHIPS 60g RIISIKAKUT 1€ 1
08 EPARI 25.1.2023 Epari alueensa paikallisin Sarkamessut luo yhteishenkeä Koronatauon jälkeen järjestettävät Sarkamessut kiinnostivat näytteilleasettajia niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet mukaan. Missä ja koska? Sarkamessut järjestetään 27.-28. tammikuuta Seinäjoki Areenalla. Messut ovat
Epari - alueensa paikallisin Vanha aika, kuvaaja Aimo Liuska, Peräseinäjoki EPARI 25.1.2023 09 Yhteisvastuu, kuvaaja Outi Viitikko, Karijoki Kuvat nostavat viljelijän työn arvoa Valokuvanäyttely kertoo suomalaisen ruuan tekijöistä ja tekotavoista. Lapua VIRPI KUPIAINEN M aaseutuyrittäjien työ
10 EPARI 25.1.2023 Tarjoukset voimassa K-CITYMARKET IDEAPARKISSA JA PÄIVÖLÄSSÄ TO-SU 26.-29.1.2023 ellei toisin mainita. Coca-Cola Zero Sugar tai Fanta sokerittomat 9 24-PACK VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 24-pack (0,96/l) Sis. pantit 2,40. Rajoitus 2 erää/talous. CITTARI HOITAA FIKSUT DIILIT Ilman
EPARI 25.1.2023 Tarjoukset voimassa K-CITYMARKET IDEAPARKISSA JA PÄIVÖLÄSSÄ TO-SU 26.-29.1.2023 ellei toisin mainita. 11 Esim. kuvan KULHO 23 cl -40% IITTALA KASTEHELMI -SARJAN VAALEANVIHREÄT TUOTTEET LORÉAL PARIS INFAILLIBLE -MEIKKIVOIDE, -PUUTERI, -PEITEVOIDE ja -KIINNITYSSUIHKE 100 ml Libe
12 EPARI 25.1.2023 ke-su 25.-29.1. Ruokaprismasta kotitalouksille niin kauan kuin tuotteita riittää Kaikkea edullista arkeen. ERÄ Voim. 29.1. asti Saludo ERÄ Voim. 25.29.1. Kotimaista 8 Porsaan sisäfilee maustettu, n. 500 g Suomi 90 kg Kahvi SJ, PJ tai tummapaahto SJ 2 450 g (6,56/kg) (3
EPARI 25.1.2023 House Hierontarulla omatoimiseen lihashuoltoon, 33 cm/ø 14 cm 9 99 Polar Pacer Juoksukello jopa 7 päivän akun kesto, sekä kaikki tarvittavat perustoiminnot, kuten ajan, vauhdin ja matkan mittaus, kierrosaikatoiminto, tarkka GPS ja luotettava sykkeenmittaus ym. 199 House Kä
14 EPARI 25.1.2023 Kaikkea hyvää tasa Palvelutiskiltä Ke-La 3 99 JUHLA MOKKA 400-500 g (7,98-9,98) myös luomu ja tummapaahdot rajoitus 2 kpl/talous Navel APPELSIINI Espanja, Kreikka, Egypti SAVUSTETTU KIRJOLOHIPALA NAUDAN TAKUUMUREA ULKOFILE 29,90 kpl 1,00/kg AVOKADO 500 g (4,00
atahtipäiviltä! Seinäjoen Minimanista KeSu 25.-29.1.2023 SAINT PAULIA PAPERIPUSSISSA 5 ruukku 10,5 cm yksittäin 2,95 Tefal Football PAISTINPANNU 28 CM 00 10,00 ruukku 17 cm esim. peikonlehti, pitkälehtiviikuna, siroliuska-aralia kasvit vaihtelevat myymälöittäin TULPPAANIT 0 10 kpl/
16 EPARI 25.1.2023 Epari alueensa paikallisin Nuoret saivat kirjastoon omat tilat Kirjaston nuorisotila Kuplassa tuetaan nuorten arjen taitoja ja hyvinvointia rajallisin resurssein. Seinäjoki HEIDI PIISALO N uorisotila kirjastolla vaikuttaa kieltämättä epätavalliselta ratkaisulta. Kirjaston n
MAINOSLIITE Liite on luettavissa myös osoitteessa pointti.fi KAUPALLINEN TEEMALIITE 2023 HARRASTUKSET & HYVINVOINTI Lähde laavuille OLISIKO AIKA TEHDÄ ITSELLE HYVÄÄ? OLETKO JOJO LAIHDUTTAJA? YRITTÄNYT MUUTTAA ELÄMÄNTAPOJASI? Ratkaisuna on moniammatillinen tiimi, joka on tukenasi kohti parempa
2 MAINOSLIITE HARRASTUKSET & HYVINVOINTI pointti.fi Laavu on helposti tavoitettavissa talvellakin zz z Vaikka olisi hanget korkeat ja nietokset, pääsee monelle laavulle myös kävellen. Matka ei ole aina pitkä, ja kävijämääristä riippuen pitkäkin polku saattaa olla hyvin tallattu. TEKSTI JA KUVAT Ha
MAINOSLIITE HARRASTUKSET & HYVINVOINTI pointti.fi 3 Teuva Kauhava Alahärmässä Yliviitalan liikuntakeskuksen parkkipaikan vieressä on laavu, samoin kirkonkylän kuntoradan varrella. Kävelymatkaa molempiin on noin 500 metriä. Kauhavan Urheilupuiston laavulle, kuntoradan varrella, kävellään vähän yli
4 MAINOSLIITE HARRASTUKSET & HYVINVOINTI pointti.fi KAUPALLINEN YHTEISTYÖ Iloa arkeen TEKSTI JA KUVAT Liina Hautanen zz z Uusien asioiden kokeilemisesta saa iloa, joka säilyy pitkään. Härmän Kylpylän liikuntakeskus Anssin Jussin Areena tarjoaa hauskoja harrastusvaihtoehtoja niin päiväkävijöille k
MAINOSLIITE HARRASTUKSET & HYVINVOINTI pointti.fi 5 Pakkanen? Pimeys? Sade? Ei haittaa ! KEILAUS SULKKIS SQUASH Kimmo Hautala toivoo, että uudelleen ärtyneet selkävaivat helpottavat samassa tahdissa pian päättyvien rakennuskiireiden kanssa. Silloin on taas aika nousta aktiivisesti hevosen selkä
6 MAINOSLIITE HARRASTUKSET & HYVINVOINTI pointti.fi Hemavanin tuoli- ja gondoli -hissit vievät laskijat ylös rinteille, joista alastuloon voi valita monia eri tasoisia reittejä. Snobben on tasoltaan vaikea ja vaatii laskijoiltaan hyviä taitoja. Hemavan on helmi Ruotsin Lapissa zz z Hemavan-Tärna
MAINOSLIITE HARRASTUKSET & HYVINVOINTI pointti.fi 7 Laskettelumatka Hemavanille Ajomatka Uumajasta Hemavaniin 400 km (meno-paluu yhteensä 800 km) Hemavan Ajoaika yhteen suuntaan 6 tuntia, sisältää yhden pysähdyksen Lyckselessä (auton tankkaus, kahvi + wc). Bensiinin hinta: 100 € (meno-paluu) Ma
8 MAINOSLIITE HARRASTUKSET & HYVINVOINTI pointti.fi Ajanvaraus arkisin klo 919 050 516 9540 tai sähköisesti 24/7 sinfoniaoy.fi/ajanvaraus U U SI Klassinen ja urheiluhieronta Fysioterapia - Hieronta Nikama- ja nivelkäsittelyt Lymfaterapiaa ja fysioterapiaa lääkärin lähetteellä tai ilman. Mobil
EPARI 25.1.2023 Tapahtumia ja menoja SEURAT & YHDISTYKSET Ilmoitusaineisto MAANANTAINA klo 10 mennessä. SÄHKÖPOSTILLA: seuratoiminta@epari.fi / NETISSÄ: epari.fi / seuratoiminta / KONTTORIIN: Koulukatu 10 25 Lakeuden Ladun ja Polun uusien jäsenien ilta to 26.1. klo 18.00 Käpälikössä ja Sirius-kod
26 EPARI 25.1.2023 Sana on vapaa Toimitus pidättää itsellään oikeuden valita julkaistavat palautteet journalistisin perustein. Palautteen lähettäjän yhteystiedot on oltava toimituksen tiedossa. Palautteet julkaistaan nimimerkillä. Palvelu on maksuton. Kolumni Miksi oppimistulokset ovat romahtan
EPARI 25.1.2023 Lukijoolta-mielipiteet saavat olla maksimissaan 2000 merkkiä. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaisemansa mielipidetekstin. Mielipide voidaan julkaista nimimerkillä. Lähettäjän nimen on oltava toimituksen tiedossa. 27 Kolumni Häpyhäpeää sukupolvien perintönä S ilmiini osui
28 EPARI 25.1.2023 Epari alueensa paikallisin Keskikylän teatteri tuo lavalla aimo kattauksen meneviä hahmoja ja nauruhermoja kutkuttavia tilanteita. KUVA KESKIKYLÄN TEATTERI Jalasjärvisillä on väärä lääkitys Jalasjärvi VIRPI KUPIAINEN-ÄMMÄLÄ J alasjärven Keskikylän nuorisoseuran näytelmä tar
Seurakunta tiedottaa JUMALANPALVELUKSET Osallistua voi myös verkkokirkon tai radion kautta. www.seinajoenseurakunta.fi/verkkokirkko Radio Dei 89,4 MHz Seinäjoen alueseurakunta Kastetut: Viljami Väinö Aapeli Ahokas, Anton Olavi Harju-Seppänen, Jimi Henrik Kristian Katila, Ella Elisabeth Rankila, Va
30 EPARI 25.1.2023 Täältä löytyy apu lähes kaikkeen kannattaa lukea tarkkaan! Tyhjäkin koti kuluttaa sähköä Sähköä kuluu huomaamattomiin asioihin. Jos kodin energiankulutus nousee poikkeuksellisen paljon, voi energiasyöpön löytää kulutusmittarin avulla. mampiin asioihin. Kaukolämpötalouksissa
31 EPARI 25.1.2023 Autohuolto, jossa on jiitä. PERIKUNNAT HUOM! Ostetaan jatkuvasti ylimääräisiä koti-irtaimistoja. Myös asunnon kokonaistyhjäykset ja siivoukset myyntikuntoon. K. Salovaara 0400-564725 Vältä ruuhkat ja varaa matkailuajoneuvosi huolto nyt! Matkailuauton ja asuntovaunun huolto ka
32 EPARI 25.1.2023 KIERTÄVÄ S-PANKKINEUVOJA PAIKALLA AJANVARAUKSELLA KLO 10-18, VARAA AIKA S-MARKETISTA ti 31.1. PERÄSEINÄJOKI p. 010 7646 680 to 2.2. JALASJÄRVI p. 010 7646 440 ti 7.2. YLISTARO p. 010 7646 860 (puhelun hinta 0,0835€/puhelu + 0,1209€/min) S-PANKKI.FI a t s i ll Edu arkiruokaa K