EPARI
22.3.2023
Atrian aurinkopuisto
lähes kaksinkertaisti
sähköntuotannon
ATRIAN aurinkopuiston laajennusosa Nurmon tehtaalla on otettu
käyttöön. Laajennus on iso: viisi
vuotta sitten valmistuneen ensimmäisen aurinkovoimalan paneeliteho
lähes kaksinkertaistui.
Voimalan vuotuinen sähköntuotanto on nyt noin 9 000 megawattituntia. Sillä katetaan yhdeksän
prosenttia Atrian sähkönkulutuksesta. Aurinkovoimalan tuottama
energia käytetään pääosin Nurmon
tuotantolaitoksella.
Atria kertoo tiedotteessaan, että
laajennus on merkittävä projekti
koko Suomen mittakaavassa. Nyt
22 000 aurinkopaneelia käsittävä
voimala on Suomen suurin. Pelkästään laajennusosa on yksi suurimpia
Suomessa rakenteilla olevia aurinko-
voimaloita.
Laajennusosassa on hyödynnetty
uutta tekniikkaa.
Voimalassa käytetään kaksipuoleista aurinkopaneelia, joka tuottaa
energiaa myös paneelin takapuolelle
heijastuvasta hajasäteilystä. Tämä
parantaa aurinkovoimalan hyötysuhdetta. Uudet paneelit tuottavat
neliötä kohden noin 30 prosenttia
enemmän energiaa, kertoo Solarigo
Systems Oy:n projektipäällikkö Juho
Lasonen.
Atrian tekninen johtaja Eero
Yliselä sanoo Atrian tavoittelevan
hiilineutraalia tuotantoketjua. Uusiutuvan ja päästöttömän aurinkoenergian hyödyntäminen on tavoitteen
kannalta merkittävässä osassa.
Seinäjoen Energia
laskee toukokuussa
sähkön myyntihintaa
SEINÄJOEN Energia Oy laskee
hintojaan. Hinnanalennus koskee
toistaiseksi voimassa olevia sähkönmyyntihintoja ja se astuu voimaan
toukokuun alussa.
Laskeneet hankintakustannukset mahdollistavat hinnanalennuksen, kertoo sähköyhtiö tiedotteessa.
Yleissähkön arvonlisäverollinen
(24 prosenttia) hinta laskee 2,40
snt/kWh. Vaikutus kerrostaloasujalle on noin neljä euroa kuukaudelta,
rivitaloasujalle vaikutus on noin 10
euroa.
Sähkölämmittäjälle tai sähköä yli
05
15 000 kWh vuodessa käyttävälle
asiakkaalle, jolla on käytössään
yösähkö-tuote, hinnanalennuksen
vaikutus on noin 46 euroa kuukaudessa. Päiväenergian hinta alenee
1,30 snt/kWh ja yöenergian 5,20 snt/
kWh.
Alennukset koskevat toistaiseksi
voimassa olevia sähkönmyyntisopimuksia. Muutos koskee ainoastaan sähkön myyntihintaa, sähkön
verkkopalvelumaksuihin muutoksilla
ei ole vaikutusta.
Sähkön hinta on Suomessa ollut
syksystä saakka ennätyskorkealla.
Sähkön korkea hinta johtuu monesta
tekijästä. Tärkein niistä on Venäjän
hyökkäys Ukrainaan ja siitä syntynyt
hintashokki.
Seinäjoki on rakennettu paljolti savimaalle. Keväällä kun maa routii, pyöräteiden pinnat halkeilevat helposti. KUVA ARI KALINEN
Kevättalvi vaikeinta aikaa
teiden kunnossapidolle
Seinäjoki
TERO HAUTAMÄKI
K
skuutilla. Toki sen on huomannut,
että kevyen liikenteen sujuvuus voisi olla parempi keskustan alueella,
Kiiskilä sanoo.
Kiiskilän mukaan Seinäjoella olisi tarve investointeihin kevyessäkin
liikenteessä.
Nämä ovat hankkeita, joihin
tarvitaan valtiolta apuja. Nostamme
asiaa esiin hallitusohjelmatavoitteissamme. Kysehän ei ole vain ydinkeskustasta, vaan myös Peräseinäjoen,
Nurmon ja Ylistaron saavutettavuutta kevyen liikenteen keinoin halutaan lisätä.
Ydinkeskustassa tärkeintä olisi
saavutettavuuden ohella viihtyvyy-
den lisääminen. Tilanne on kuitenkin se, ettei yleinen mielipide halua
autoja pois keskustan alueelta.
Senkin ymmärtää, koska näillä
leveysasteilla on omat haasteensa
etäisyyksien kanssa. Autoja tarvitaan ja niillä kuljetaan. Ei siis torpata autoilua. Mutta rinnalle tahtoisin
tuoda sujuvuutta kävelyyn ja pyöräilyyn. Autoilun pitää siis ehkä vähän
luopua ylivallastaan keskustan alueella, Kiiskilä arvioi.
Uskon, että keskustan elinvoimaisuus, sujuvuus ja viihtyisyyskin
paranee samalla.
Kiiskilä muistuttaa, että keskustelu liittyy myös globaaliin vihreän
siirtymän trendiin.
Hyvä esimerkki ovat yritykset,
joiden työntekijöitä tulee Seinäjoelle paljon junalla. Osa haluaa jatkaa
asemalta pyörällä tai skuutilla työpaikalleen. Se on tätä päivää.
Työtä kukkaroa vasten
Millä aikavälillä Seinäjoen kevyen
liikenteen
kehityssuunnitelmissa
liikutaan?
Työhän on käynnissä monin
paikoin. Edetään ehkä hitaasti,
mutta varmasti. Tätä tehdään myös
kukkaroa vasten. Koko ajan täytyy
priorisoida mihin rahaa laitetaan,
Jaakko Kiiskilä sanoo.
aupungin tiemestari Akseli Olli vastaa muun muassa
pyöräteiden kunnossapidosta. Olli kertoo, että suuri osa
Seinäjoesta on rakennettu savimaalle. Kun maa keväällä routii,
ilmestyy pyöräteihin usein pitkittäis- ja poikittaishalkeamia. Kaksi
edellistä talvea ovat olleet kovia
routatalvia katuverkostolle.
Tämä on Seinäjoen maaperällinen ongelma. Ei sille oikein voi
mitään. Pyöräilyn kannalta isot
pitkittäishalkeamat ovat vaarallisimpia. Jos rengas osuu sellaiseen
ja jämähtää kiinni, voi käydä huonosti, Olli sanoo.
Me korjaamme halkeamia öljysoralla ja kuumabitumilla heti
kun niitä havaitaan. Routahalkeamia on myös pyritty vähentämään
päällysteen alle asennetuilla lasikuituverkoilla, mikä sitoisi kadun
päällysrakenteen. Se voisi estää
päällysteen halkeamisen, mutta
tulokset eivät ole olleet toivottuja.
Pyöräteille sulaa paljon vettä
Tiemestarin mukaan kevättalvi on
kunnossapidolle vaikeinta aikaa
muutenkin. Pyöräteille sulaa lumipenkoista paljon vettä, joka yöpakkasilla jäätyy ja on aamulla liukas.
Myös nykyisen kaltaiset talvet
ovat haasteellisia: keskellä talvea
on pitkiä lauhoja jaksoja ja lämpötilat vaihtelevat nollan molemmin
puolin.
Hiekoitusta tehdään paljon
ja sepeliä levitetään pyöräteille.
Silloin käytetään 25 millimetrin
sepeliä. Se ei riko pyörän renkaita.
Ollin mukaan tavoite hiekoitushiekan poistolle on, että vappuun
menneessä kaikki olisi harjattu.
Työ kuitenkin aloitetaan vasta kun
kelien puolesta varmuudella tiedetään, ettei enää tarvitse hiekoittaa.
Hiekoitukseen käytettyä hiekkaa saadaan uusiokäytettyä jonkin
verran puistoraittien ja liikuntareittien kunnostuksiin.
Kallista korjausvelkaa
Akseli Ollin mukaan Seinäjoen kaduilla on ihan riittämiin kallista
korjausvelkaa. Osa nykyisistä päällysteistä on hyvin vanhoja.
Viime kesänä kaduille tehtiin
kuntokartoitus, jonka tuloksia aiotaan hyödyntää ensi kesän päällystyksissä.
Viime vuonna Seinäjoen katuja
ja teitä päällystettiin kunnossapidon toimesta yli miljoonalla eurolla.
Tulevien päällystyskohteiden
suunnittelussa huomioidaan myös
kaupungin katuverkostolla tehtävät kaivuutyöt.
Ei ole järkeä päällystää katua
tänä kesänä, jos tiedämme, että
se revitään ensi kesänä auki. Näitä
kohteita ovat esimerkiksi valokuitulinjojen vetopaikat. Ne on jätetty
toistaiseksi ilman uudelleenpäällystystä, Akseli Olli kertoo.
Päällysteiden hinnat ovat
myös nousussa.
22.3.2023 N:o 12 www.epari.fi Seinäjoen seudun kaupunkilehti 4-5 84 Olen 30-vuotias yrittäjä, Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen, Sedun yhtymävaltuuston varapuheenjohtaja ja toisen kauden valtuutettu Seinäjoelta. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on vaarassa vast
02 EPARI 22.3.2023 Elämän verran tarinoita tässä niistä muutama Voit lukea Eparin myös verkosta epari.fi ETELÄ-POHJANMAA Vanhemmat pilaavat lastensa terveyden (ja samalla omansa), koska eivät viitsi liikkua heidän kanssaan. Liikuntakulttuurin pohja rakennetaan perheissä ja yhteisellä tekemisell
EPARI 22.3.2023 03
04 EPARI 22.3.2023 Uutisia, ihmisiä ja ilmiöitä lakeuksilta Kaavaluonnoksen tuulivoimaloista tuli palautevyöry ETELÄ-POHJANMAAN maakuntakaavaluonnoksesta saatiin runsaasti palautetta. Kuntien ja muiden viranomaisten lausuntoja saatiin 31 kappaletta. Asukkaiden, yritysten, yhdistysten ja seurojen
EPARI 22.3.2023 Atrian aurinkopuisto lähes kaksinkertaisti sähköntuotannon ATRIAN aurinkopuiston laajennusosa Nurmon tehtaalla on otettu käyttöön. Laajennus on iso: viisi vuotta sitten valmistuneen ensimmäisen aurinkovoimalan paneeliteho lähes kaksinkertaistui. Voimalan vuotuinen sähköntuotanto on
06 EPARI 22.3.2023 H E R K K U T O R ILTA KASPERI TUORE SUOMALAINEN SILAKKAFILEE SUOMI, SÄÄVARAUS 9 ERÄ Tavallista parempi ruokakauppa ATRIA HELAPÄÄ GRILLIMAKKARA 2 KINGIS PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA JÄÄTELÖT ETU -40% 52-75 G (13,33-19,23/KG) 99 RUOKAMESTARIN PORSAAN ETUSELKÄ
EPARI 22.3.2023 07 Avoinna ark. 9-20 la 9-18 su 11-18 Fazer Tutti Frutti CHOCOLATE LAKRITSI 135g Halva SUKLAALAKUKUULA 250g KitKat chunky Caramel SUKLAAPATUKKA Töysäläinen II-laatu 700g NOKKOSPESTO KORPPU 180g 1€ 1€ 1€ TIPU VÄRIMIX 6 KPL LOUNASRASIA 1€ 1€ 43,5g PIPARKAKKUJA (1,4
08 EPARI 22.3.2023 Uutisia Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona Seinäjoki Energiansäästö toi palkinnon kaupungille VIRPI KUPIAINEN-ÄMMÄLÄ E duskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 2. huhtikuuta. Seinäjoella on kahdeksan ennakkoäänestysp
EPARI 22.3.2023 09 Sisustajan kevääseen RTV:ltä! Ulkotulisija Pallo D88, musta 19900 00 169 kpl Ulkotulisija D92, musta/pronssi KODINTEKSTIILEJÄ! PÄIVÄPEITTOJA, PYYHKEITÄ, KYLPYHUONEENMATTOJA kpl UUTUUS! UUTUUS! Flay ja Easy seinälaatat 20 x 40 cm UUTUUS! ULTRA GRADE ASENNUS- JA KORJAUSTEIPI
10 EPARI 22.3.2023 Hinnat voimassa K-CITYMARKET IDEAPARKISSA JA PÄIVÖLÄSSÄ TO-SU 23.-26.3.2023 ellei toisin mainita. CITTARI HOITAA -33% jopa VALINNAN MUKAAN Pampers TEIPPI- ja HOUSUVAIPAT 2654 kpl/pkt Ei koot 1 ja 2. Rajoitus 2 erää/talous. 0,140,29/kpl TALLATUT HINNAT KAIKKI NAISTEN VAATTEE
11 EPARI 22.3.2023 Hinnat voimassa K-CITYMARKET IDEAPARKISSA JA PÄIVÖLÄSSÄ TO-SU 23.-26.3.2023 ellei toisin mainita. CITTARI HOITAA TALLATUT HINNAT LAKTOOSITON BANAANI Valio Ecuador. Extra-luokka. 1 Juhla Mokka MAUSTETUT JOGURTIT 200 g (1,50/kg) Rajoitus 2 erää/talous. Ilman Plussa-kortti
EPARI 22.3.2023 MARIA TOLPPANEN JASMIN GRANHOLM Riittävä eläke Lähilääkäri Turvallinen koti Sosiaaliturva www.jasmingranholm.fi 124 Maria vaaliautokierroksella! KESKIVIIKKO 22.3. (ennakkoäänestys alkaa) LAPUA, KAUHAVA, ALAJÄRVI, ILMAJOKI TORSTAI 23.3. SOINI, ÄHTÄRI, ALAVUS, KUORTANE PERJAN
Epari - alueensa paikallisin EPARI 22.3.2023 13 Seinäjoen Biljardiklubin puheenjohtaja Jani Kangas suorittaa Kaisa-pelin aloituslyöntiä seuran perustajajäsenen Jarkko Moinion seuratessa vierellä. Kyseisessä pelissä pussittaminen on kaksikon mukaan kaikkein vaikeinta eri biljardipeleistä. K UVA HA
14 EPARI 22.3.2023 Kaikkea hyvää loppuviikkoon Menossa mukana: Pelle pepperoni mallu menninkäinen tirehtööri tirvainen LASTENSei lauantaina 25.3. klo 13 -17 honey butter, naturell 720 g - 1 kg (9,95-13,82/kg) rajoitus 2 kpl/talous 9 Saarioinen KANA-PEKONIPASTA MODENALAISITTAIN KAHDELLE,
15 EPARI 22.3.2023 TOYOTA HUOLTORAHOITUS ESITYKSET 8.4.-20.5. JÄRJEN JÄRJEN ÄÄNI ÄÄNI HELPPO TAPA RAHOITTAA AUTOOSI LIITTYVIÄ HANKINTOJA -10% Tarvitsetko autoosi yksilöllisiä lisävarusteita, uuden rengassarjan tai korikorjaamon palveluita, joita autovakuutuksesi ei kata? JARRUOSAT Toyota Hu
16 EPARI 22.3.2023 Epari alueensa paikallisin Numeroita ilman tiukkoja nutturoita Työntekijöiden mielestä pienessä toimistossa voi olla suuria etuja. Tilitoimisto Homeroksen Ritva Kekola (vas.) ja Meiju Takala pyörittävät työkseen numeroita. Kahvitauolle löytyy silti aikaa. KUVA TERO HAUTAMÄKI
17 EPARI 22.3.2023 HANAKAT OSASTO Mukana Mukana Tervetuloa Pytingissä! Pytingissä! Hanakat Tervetuloa Tervetuloa osastolle 4A 4A osastollemme osastollemme osallistu samalla 5A1 Tule keskustelemaan ammattilaisten kanssa talotekniikan ratkaisuista tarpeisiisi. arvontaan PYTINKI 2023 HANAKAT-LIIKK
18 EPARI 22.3.2023 ke-su 22.-26.3. Ruokaprismasta kotitalouksille niin kauan kuin tuotteita riittää Kaikkea hyvää ja edullista. 2 KPL 9 90 kg Voim. 22.26.3. Kotimaista Porsaan sisäfilee Naturel, n. 500 g, vakuumipakattu, Suomi 2 ERÄ 99 HK Naudan paistijauheliha 7 % 300 g (9,97/kg), Suomi
EPARI 22.3.2023 19 S-Etukortilla 22.3.-23.4. Ciraf Declan lasten Sadehaalari 49 95 Ciraf Cellie lasten Sadetakki 19 fleecevuori Ciraf Declan lasten Saderukkaset 11 95 Ikkunanpesuri Akun kesto jopa 100 minuuttia (29,95) Ciraf Cellie lasten Kurahousut fleecevuori 62 95 Rainbow Va
EPARI 22.3.2023 Yhteistyöllä tuloksiin Äänestä Esa asiallesi Eduskuntaan Kokemusta ja osaamista: Terveydenhuollon käytännön työstä Turvallisuus- huoltovarmuus- ja lääkintäalasta puolustusvoimissa Julkisista hankinnoista ja valtion hallinnosta Luottamustatoimista aluevaltuustossa, terveydenhuo
EPARI 22.3.2023 21 Kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen TUOMAS OJAJÄRVI -kohti eduskuntaa www.tuomasojajarvi.fi Mikko Savola Maksaja: Turvallinen kotiseutu ry Kansanedustaja, maatalousyrittäjä Maksaja:ehdokas 13 TURVALLINEN KOTISEUTU NATO EILEN, TÄNÄÄN JA HUOMENNA AVOIN YLEISÖTI
22 EPARI 22.3.2023 1400 m2 kuntosali, 300 m2 ulkosali sekä hyvin ilmastoitu ryhmäliikuntatila, jossa tunteja laidasta laitaan! Voimassa avoimien ovien viikolla! 4VK HAN KI N AVOIMIEN OVIEN VIIKKO MEILTÄ VIP-ASIAKKUUS kuntokeskukseemme tutustujille ja saat itsellesi valmentajan superedullis
23 EPARI 22.3.2023 Maksaja: KD Pohjanmaan piiri JÄRJEN ÄÄNI Arkijärkeä päätöksentekoon Juhana eduskuntaan! JUHANA LÄHDESMÄKI Yrittäjä, toimitusjohtaja www.juhanalahdesmaki.com 102 Maksaja: Tukiryhmä Monta savottaa takana seuraava edessä KARI KIVINUMMI metsuri, Pohjanmaan sosialidemokraatti
24 EPARI 22.3.2023 Minimoi lämmityskulut - maksimoi mukavuus AVASIMME AVASIMME MYYNTILIIKKEEN MYYNTILIIKKEEN korjaamomme jatkoksi. korjaamomme jatkoksi. Olemme Etelä-Pohjanmaalla. OlemmeACCESS ACCESSMOTOR MOTORkauppiaasi kauppiaasi Etelä-Pohjanmaalla. Tule tutustumaan paikan päälle! Tule tutust
Eteenpäin! Vastuuta koko Suomesta 60 Lasse Hautala agrologi, hyvinvointialueen hallituksen pj, Kauhajoki Alina Lehto terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, Evijärvi 25 Äänestä eduskuntavaaleissa 2.4. Rösta i riksdagsvalet. Ennakkoäänestys/ Förhandsröstning 22.-28.3. Ulkomailla/ i utomlands 22.-25.3.
26 EPARI 22.3.2023 Sana on vapaa Toimitus pidättää itsellään oikeuden valita julkaistavat palautteet journalistisin perustein. Palautteen lähettäjän yhteystiedot on oltava toimituksen tiedossa. Palautteet julkaistaan nimimerkillä. Palvelu on maksuton. MATIAS MÄKYNEN Kestävän kasvun rakentaja O
EPARI 22.3.2023 Lukijoolta-mielipiteet saavat olla maksimissaan 2000 merkkiä. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaisemansa mielipidetekstin. Mielipide voidaan julkaista nimimerkillä. Lähettäjän nimen on oltava toimituksen tiedossa. Kolumni Eduskuntavaalit 2023 Nimen takia kirveellä päähän Tä
28 EPARI 22.3.2023 Epari alueensa paikallisin Elävä kirja oikoo ennakkoluuloja tamaan ihmistä, joka ei näytä täysin suomalaiselta. En ole joutunut kohtaamaan mitään vakavaa, mutta tuntuu kurjalta, kun ihmiset inttävät, etten ulkonäköni takia voi olla suomalainen. Seuraavaksi kysytään vanhemmist
29 EPARI 22.3.2023 Tervetuloa kuulemaan uuden kauden rahoituksesta Kohtalonmäelle tiistaina 28.3. klo 18. (Löyhingintie 14, Jalasjärvi) Infon yhteydessä järjestetään myös Kehittämisyhdistys Liiveri ry:n vuosikokous. Tilaisuuteen saapuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista. Seinäjoen Sotaveteraan
30 EPARI 22.3.2023 Mikään ei muutu, jos emme nyt äänestä muutoksen puolesta. 78 ETELÄ- POHJANMAA RATKAISEE WWW.JANNEJUKKOLA.FI JANNE JUKKOLA Maksaja:Pohjanmaan talousseura Ry Yksityis- hammaslääkärit palvelevat Sinua Erikoishammasteknikko Kirsi Raunio 050 3030 871 Ilmainen hammas- Lahde
Seurakunta tiedottaa Runoilla Raamattu tutuksi rennompi, kuvailee Hietala. Peräseinäjoen seurakunta tarjoaa ohjelmaa nuorille aikuisille pitkin kevättä. Hengähdä hetkeksi -iltoja järjestetään kerran kuukaudessa. Huhtikuussa on luvassa taideilta. Olennaista illoissa on yhteys, levähtäminen mukavan
32 EPARI 22.3.2023 OSTAMME KULTAA JA HOPEAA ILMAINEN ARVIONTI - MAKSU KÄTEISENÄ TAI TILILLE NURMO - KAUHAVA IDEAPARK SEINÄJOKI Hoitola Raija Kiilletie 4 B 1, Hyllykallio Talven kuivattamalle iholle Marja Entrich kasvohoito ja kulmien värjäys. (ihoanalyysi koneella, ihon puhdistus ja kuorint
EPARI 22.3.2023 SEURAT & YHDISTYKSET Ilmoitusaineisto MAANANTAINA klo 10 mennessä. www.epari.fi ISSN 2814-9513 (painettu) ISSN 2814-9521 (verkkojulkaisu) TOIMITUS toimitus@epari.fi Päätoimittaja Tero Hautamäki 050 401 3084 tero.hautamäki@epari.fi Toimittaja Virpi Kupiainen-Ämmälä 050 415 2354 vir
34 EPARI 22.3.2023 Täältä löytyy apu lähes kaikkeen kannattaa lukea tarkkaan! Vain kerätty koirankakka vaikuttaa E duskuntavaalit ovat varma kevään merkki, mutta vähintään yhtä tuttu näky ovat lumen alta paljastuvat koirankakat. Ihmisiä keräämättömät jätökset ärsyttävät, mutta koirille ne voiva
EPARI 22.3.2023 OSTETAAN PERIKUNNAT HUOM! KIAHUOLTO kodin irtaimistot, jäämistöt ja kuolinpesät Ostetaan jatkuvasti ylimääräisiä koti-irtaimistoja. Myös asunnon kokonaistyhjäykset ja siivoukset myyntikuntoon. PARAS HINTA! K. Salovaara 0400-564725 p. 045 162 7273 Autolasien ykkönen MYYDÄÄN
36 EPARI 22.3.2023 KIERTÄVÄ S-PANKKINEUVOJA PAIKALLA AJANVARAUKSELLA KLO 10-18, VARAA AIKA S-MARKETISTA tiistai 4.4. JALASJÄRVI p. 010 7646 440 (puhelun hinta 0,0835€/puhelu + 0,1209€/min) S-PANKKI.FI ä m Elä A L M E I TÄ NA N uutuus! S TA MAKU J ON RUOKAA 59 2 J L M E I TÄ 90 5 Voi